Ville Pusan romantiikkaa

Viime viikon Me Naiset tarjosi mainion reportaasin muusikko Ville Pusan ja vaimonsa Riikan häistä. Haastattelussa Pusa hehkutti, ettei ”tämän enempää voi rakastaa, se on psyykkisesti ja fyysisesti mahdotonta.” Lisää siirappia tarjosi jutun loppu, jossa herra kertoi ”kaikkien aurinkojen ja kuiden ja tähtien törmänneen kun he vaimonsa kanssa tapasivat”

Jutun ehdoton helmi oli kuitenkin Pusan toive, ettei edellisen vaimon kuolemasta enää puhuttaisi. ”Tottakai tapaus oli traaginen. Mutta parisuhteemme ei voinut niin hyvin kun on annettu ymmärtää.”

Kyllä Pusa on todellinen onnenpoika. Exäkin ymmärsi poistua kuviosta lopullisesti siinä vaiheessa, kun parisuhde ei enää sujunut.


Annika

Sivistysvaltion ihmeitä

Suomen valtionkirkon ongelmia voi joissain tilanteissa jollain tavalla ymmärtää, vaikkei hyväksyä voikaan. Jos kirkko on kaksi tuhatta vuotta vihkinyt vain miehiä ja naisia keskenään, on ymmärrettävää, että konservatiivisiipi taistelee vastaan, kun homoille aiotaan antaa ihmisoikeudet. Ja naispappeuden vastustamisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä: maailma on kautta aikojen ollut täynnä miehiä, jotka ovat sitä mieltä, että naiset on syytä vaientaa jonnekin hellan, lasten ja nyrkin välimaastoon.

Mutta tänään tuli taas vastaan aihe, jota on mahdotonta ymmärtää. ”Rippisalaisuus taipuu lapsen etuun pedofiliatapauksissa”, otsikoi HS. Toisin kuin tähän saakka, ”lapsen suojelu on tästä lähin ensisijainen myös rippitilanteissa”, Kirkon tiedotuskeskus kertoo.

Miten on mahdollista, että tällaisesta aiheesta keskustellaan vasta vuonna 2010? Kuinka länsimaisessa sivistysvaltiossa voi olla mahdollista, että papit ovat tähän saakka saaneet rauhassa suojella pedofiileja ja antaa näiden jatkaa lasten raiskaamista? Miksi yksikään pappi ei ole nostanut tätä aihetta aiemmin julkisuuteen?

Puhumattakaan tietysti siitä kysymyksestä, kuinka monta lasten hyväksikäyttötapausta on kirkon suojissa sattunut, ja aiotaanko näitä edes koskaan mitenkään selvittää.

Vaan eipä katumusta teeskentelevillä ja synninpäästöä kaipaavilla pedofiileilla ole hätää edelleenkään, sen kun vaihtavat kirkkokuntaa. ”Ortodoksikirkko ei muuta rippisalaisuuskäytäntöään”, lohduttaa arkkipiispa Leo.

Krisse

Kun hormonit jyräävät järjen

Työkaverillani on pitkään ollut vauvakuume. Jo teini-ikäisestä asti hän on ollut sitä mieltä, että koittaa päivä, jolloin hän saa lapsia. Lapsista on puhuttu ja haaveiltu siis jo vuosikausia, ja viime vuosina yhä enenevässä määrin.

Kuumeen nousu on toki ymmärrettävää siinä kohtaa, kun ikä alkaa kolmosella ja vuosia kertyy. Kumppaneistakaan ei ole ollut pulaa, viime vuosien aikana poikaystäviä on ollut muutama pidemmänkin aikaa, ja jokaisen kanssa seksiä on harrastettu ilman ehkäisyä, luonnollisesti. Edellisen pidemmän suhteen kariuduttua taktiikkaa on kuitenkin muutettu. Nyt lasta yritetään lähes jokaisen vastaantulijan kanssa.

Tuttavani tämänhetkinen ”suhde” on kestänyt viikon, ja nyt hän odottaa jo innoissaan hetkeä, jolloin voi tehdä raskaustestin. Omaan käsityskykyyni ei mahdu, että jos lapsen haluaa enemmän kuin miehen, niin eikö kannattaisi hyödyntää turvallisesti yksinäisille naisille suunnattuja hedelmöityshoitoja? Siinä ainakin vaara, että tulee sitoutuneeksi johonkin mielipuoleen loppuiäkseen on pienempi. Niin, ja kai jollain saattaisi käydä mielessä sukupuolitauditkin... ehkä?


Annika

Asioita, joita vain mies voi keksiä

Kaveri (mies) tunsi, että flunssa on tulossa. Hän arveli, että kuntosalilla käynti varmasti olisi taudille hyväksi. Salilta raahauduttiin pois naama valkoisena, ja tauti tietysti vain paheni.

Entiset työkaverit (miehet) keksivät kerran firman saunaillassa, että kun hakkaa itseään löylykauhalla jalkaan, niin tulee kova olo. Niinpä kauhalla sitten hakattiin omaan jalkaan niin lujaa kuin pystyttiin. Jalat olivat tietysti kirjavina seuraavana päivänä.

Avopuolisoni (mies) keksi kerran kaverinsa kanssa muutamia kaljoja nautittuaan, että kun toinen lyö päähän uunipellillä, niin siitä tulee vastaavanlainen kova olo. Niinpä iltaa jatkettiin hakkaamalla vuoron perään toista uunipellillä päähän.

Haluaisinpa nähdä tilanteen, jossa me Annikan kanssa joisimme yhden lasin liikaa punaviiniä, ja sen tuloksena sitten kaivettaisiin se uunipelti esiin ja alettaisiin mätkimään. Välillä rehellisesti ihmettelen, miten on mahdollista, että miehet menestyvät maailmassa melkoisen hyvin, tai ylipäänsä pysyvät hengissä, kun tyhmyys on tuota luokkaa???

Krisse

Luulosairaus, pahin sairaus

On luonteenpiirteitä, jotka kanssaihmisissä ärsyttävät niin paljon, ettei sanotuksi saa. Tiedättehän esimerkiksi suorittajat (”mukavasti virkisti aamulenkki räntäsateessa, ehdin sen jälkeen vielä sämpylätkin pyöräyttää lapsille, vaikka ensimmäinen palaveri oli 7.30”), marttyyrit (”minullahan oli niin vaikea lapsuus”) tai vaikkapa ylittäjät (”ai te juoksitte maratonin? Itse olen lähdössä 246 km ultrajuoksuun”).

Ylivoimaisesti eniten minua kuitenkin vituttavat luulosairaat ihmiset. Taudinkuvaan kuuluu se, että kun muutaman kerran yskäistään, niin ollaan jo ihan varmoja, että nyt on vähintään keuhkosyöpä kyseessä. Tutut ja tuntemattomat joutuvat kuuntelemaan ainaista valitusta siitä, miten päänsärky tarkoittaa vähintään aivokasvainta ja miten elinaikaa on niin ja niin paljon. Omille oireille haetaan varmaa vertaistukea verkosta, ja lääkäriin mennään, kun kuume nousee asteen.

Mitä helvettiä nämä ihmiset kuvittelevat tällaisella valituksella saavuttavansa? Ja mikä kumma siinä onkaan, että en ole koskaan kuullut oikeasti sairaan tai joskus sairastuneen ihmisen spekuloivan tällaisilla asioilla?

Ensi kerralla, kun kuulen jonkun täysin terveen ihmisen sanovan, että ”minulla on varmasti nyt syöpä” ilmoitan, että toivottavasti.


Annika

Keskustelua keskeisistä asioista

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla on viime aikoina keskusteltu muun muassa rinnakkain juoksemisesta vesijuoksuradalla, ”halko”-sanan oikeaoppisesta käytöstä, ”vittu”-sanan käyttämisestä teatteriesityksessä sekä S-etukortin hyödyntämisestä taidemuseossa.

Maailmassa on käsittämätön määrä ongelmia, hätää ja kurjuutta. Omassa lähipiirissä on niin avioeroa kuin syöpääkin. Haluaisinkin vilpittömästi tietää, millaisella ihmisellä on niin pieni elinpiiri ja niin rajallinen ymmärrys ympäröivästä maailmasta, että hän katsoo järkeväksi käyttää aikaansa ja energiaansa valittamiseen vesijuoksuradan käytöstä sanomalehden mielipideosastolla?

Joko tässä maassa asiat ovat ihmisillä keskimäärin helvetin hyvin, tai sitten täällä asuu todella suuri joukko helvetin vähä-älyistä väkeä.

Krisse

Omasta valinnasta valitusta

Ystävä on naimisissa hienon miehen kanssa. Hieno mies juo liikaa, lintsaa töistä, pelaa viisinumeroisia summia kasinolla ja käy huorissa. Hän haukkuu vaimoaan kotioloissa sekä julkisesti, ja käyttää rouvastaan kauniita lempinimiä kuten ”läskikasa”. Hieno mies on tuonut rouvalleen lahjaksi useita sukupuolitauteja, ja taannoin rouva löysi pariskunnan yhteisestä sängystä käytettyjä kondomeja.

Rouva kärsii, sehän on selvä. Miehen hienoudesta sekä henkisestä kivusta ja särystä saavat myös rouvan ystävät kuulla päivittäin. Ja täytyy sanoa, että alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään. Ei varsinaisesti se mies, vaan se nainen.

Minkä helvetin mitalin tuo rouva kuvittelee saavansa siitä, että kestää tilanteen? Miten jollekin ”perheen yhdessäolo” voi olla niin tärkeä asia, että sen kulissin varjolla on valmis kestämään ihan mitä tahansa? Tässä tapauksessa rouvaa eivät rajoita pienet lapset, eikä liioin taloudellinen riippuvuus.Miehen tempaukset saavat toinen toistaan törkeämpiä muotoja, mutta rouva ei ilmoita, että nyt riitti.

On toki jokaisen oma asia, millaisen parisuhteen valitsee. Mutta jos on itse osansa valinnut, niin silloin voisi myös kärsiä hiljaa.


Annika

PS. Hyvät lukijamme. Pahoittelemme, että päivitystahti on viime aikoina ollut todella hidasta. Ryhdistäydymme nyt, sillä maailmassahan ilmoitettavaa riittää.

Rekrytointitesti, vastuunpakoilun kuninkuuslaji

Siirryin äskettäin uuteen työpaikkaan. Prosessi meni kuten se usein menee: hakemus menee ja tervetuloa työhaastatteluun. Haastattelu menee hyvin ja seuraa toinen ja kolmaskin. Tavataan johtoporrasta, tulevia alaisia ja muita sidosryhmiä. Jauhetaan ummet ja lammet osaamisesta ja luonteenpiirteistä, soitetaan suosittelijoille ja huumetestataan.

Perussettiä niin sanotusti. Mutta sitten jälleen kerran koitti hetki, että kutsu kävi psykologisiin testeihin. Siellä sitten istuttiin tuntitolkulla testeissä, mietittiin mikä adjektiivi kuvaisi juuri minun luonnettani, jatkettiin kolmionmallisia kuvioita kolmioilla ja numerosarjoja numeroilla. Kaiken kliimaksi oli se, kun ulkopuolisen tarkkailijan johdolla istuttiin muutaman tuntemattoman miekkosen kanssa samassa huoneessa ja meille annettiin hassunhauska tehtävä: miten pääsisitte pois autiolta saarelta, olkaa hyvä ja keskustelkaa.

Rekrytointitestibisneksen keksineen henkilön täytyy olla todellinen nero. En voi keksiä testeille mitään muuta perusteltua käyttöä kuin sen, että vastuu väärästä rekrytoinnista saadaan sysättyä jonkun toisen harteille, ja siitähän kuka tahansa on valmis maksamaan mitä tahansa.

Annika

Hieno mies

On vaihteeksi aika jakaa kiitoksia. Ihailen kovasti niitä harvoja poliitikkoja, jotka uskaltavat laittaa itsensä likoon ja ottaa pontevasti kantaa vähemmistöjen puolesta, vaikka pelkästään omassa puolueessa iso osa kannattajista olisi eri linjoilla. Yksi tällainen on tänä vuonna löytynyt: kyseessä on, hyvin eriskummallista kyllä, kokoomuslainen mies.

Alexander Stubb ryhdistäytyi ensin viime keväänä ottamalla voimakkaasti kantaa maahanmuuttajiin kohdistuvaa rasismia vastaan. Stubbin mukaan maahanmuuttokeskustelu ”on liian yksipuolista. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha). Se on hyvin vastenmielistä.” Stubb toteaa myös, että ”Turvapaikan antaminen on oikeudenmukaista ja humaania, pakolaisten auttaminen on eettisesti oikein. Työperäinen maahanmuutto on Suomelle loistava voimavara.” ja että "Aika pahasti menevät puurot ja vellit sekaisin, kun usein yhdistetään turvapaikanhakijat suoraan sosiaaliturvan väärinkäytöksiin. Se on pölhöpopulismia." Juuri näin.

Tämän jälkeen Stubb toimi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -tapahtuman suojelijana. Hän vaati sukupuolineutraalia avioliittoa ja täyttä adoptio-oikeutta homopareille. "On aivan käsittämätöntä, etteivät kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä voi adoptoida lasta vain seksuaalisen suuntautumisensa takia", Stubb totesi tapahtuman avajaisissa.

Ihmisoikeus- ja tasa-arvokannanottojen lisäksi kyseessä on erinomaisen edustava, osaava ja kielitaitoinen ihminen. Kontrasti edeltäjäänsä Ilkka ”Tekstiviesti” Kanervaan ei voisi enää suurempi olla. Ainoa, mikä minua estää Stubbia vaaleissa äänestämästä, on epäilyttävä puoluekanta.

Jos ihmiset ottaisivat Stubbista edes hieman oppia, maailma olisi merkittävästi parempi paikka. Kiitos Alex.

Krisse

Miehekästä vastuunkantoa

Kesä on sensaatiojournalismin kulta-aikaa. Joka päivä saa lukea lehdestä, miten moni kuoli ulosajossa ja kuinka moni puolestaan hukkui.

Onnettomuudet ovat luku sinänsä, mutta tänään kuulin tragediasta joka veti todella hiljaiseksi. Tuttavaperheen mies oli jättänyt vaimonsa, joka oli kuudennella kuulla raskaana. Syynä oli ilmeisesti suhde toiseen naiseen.

Vauva oli täysin suunniteltu ja toivottu, joten nyt ei voi muuta sanoa kuin wtf. Jos herraa perheenlisäys ahdisti, olisiko tästä kannattanut vaikkapa jonkun kanssa keskustella? Ja jos ei parisuhteen osalta mikään vastuullinen toiminta kiinnostanutkaan, niin eikö edes oman lapsen hyvinvointi ollut niin tärkeä asia, että mies olisi kaksi kertaa miettinyt, ennen kuin hyppää suhteeseen toisen kanssa?

Viimeisillään raskaana olevan vaimon jättäminen on teko, jonka seuraukset ja syyllisyyden kantaa loppuikänsä, eikä pelkästään jättäjä vaan koko hänen lähipiirinsä, ennen kaikkea lapsi. Koko loppuelämänsä herralta tullaan kysymään miksi. Oli kysyjä sitten oma lapsi tai kenties uusi puoliso, on vain syytä toivoa, että vastaus on valmiina.

Annika

Tekikö mieli?

Joukko nuoria miehiä iski Helsinki Pride -kulkueeseen kyynelkaasulla ja pippurisumutteella. Nuorin kaasupilveen joutunut oli 11 kuukautta vanha vauva.

Homofobia on toki ikivanha juttu, mutta mikä ihme miehiä pelottaa homoissa vielä edelleen 2000-luvulla? Mieleen tulevat väkisinkin Freudin ajatukset siitä, että homofobinen ihminen torjuu pelolla ja vihalla omia homoseksuaalisia tunteitaan.

Niinkö kovasti teki näilläkin kulkueeseen hyökänneillä pojilla miestä mieli, ettei ollut väliksi, vaikka uhreiksi joutuivat pienet vauvatkin?

Krisse

Hyvät Jussit

Keskikesän odotetuin juhla koitti jälleen, ja mikä parasta, media sai aineistoa enemmän kuin tarpeeksi. Tilastot kaunistuivat kuolonuhreilla, joita tänä vuonna oli enemmän kuin kymmeneen vuoteen.

MTV3:n uutiset tiesivät raportoida juhannuksen tapahtumista muun muassa sen, että "mies kuoli jäätyään kuljettamansa mönkijän alle" ja että Somerolla ”mies kuoli jäätyään auton alle istuttuaan tiellä". Kaiken huippu oli se pistoolisankari, joka oli ampunut itseään vahingossa päähän.

Hiljaiseksi vetää. Mikä helvetti suomalaisia miehiä vaivaa? Joskus herää kysymys, onko kuolinsyynä sittenkään alkoholi, vaan ihan vain tyhmyys?

Tilastot ovat tilastoja, mutta tragediat ovat aina henkilökohtaisia. Olen iloinen siitä, etten ole lähiomainen yhdessäkään em. tapahtumassa ja joudu pohtimaan kuolinsyykysymystä yhtään sen tarkemmin.


Annika

Suutari pysyköön lestissään

Erittäin lahjakas elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki otti eilisessä Hesarissa kantaa ydinvoimaa vastaan. Kaurismäki sanoo lehdessä: ”Uuden helvetinkoneen rakentamisen sijasta voisimme sammuttaa kauppakeskusten valot sunnuntaisin, ja näin riittävä säästö olisi saavutettu.”

Kaurismäkeä, kuten montaa muutakin ydinvoiman vastustajaa leimaa sama ongelma: näillä ihmisillä ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, miten paljon energiaa voidaan eri energiamuodoilla tuottaa, ja miten paljon mikäkin taho tässä maassa energiaa kuluttaa. Suosittelen lämpimästi vaikkapa tunnin pikakurssia suomalaisen energiantuotannon ja -kulutuksen nykytilaan. Sen jälkeen voidaan aloittaa rakentava keskustelu siitä, löytyykö ratkaisu energiakysymyksiin kauppakeskuksesta vai kenties jostain muualta.

Mutta niin kauan kun Kaurismäen ymmärrys suomalaisesta energiankulutuksesta on eilisen mielipidekirjoituksen tasolla, herran kannattaisi keskittyä elokuvien tekemiseen, ja unohtaa energiapoliittiset kannanotot.

Krisse

Myötätuntoa Madeleinelle

Palaan jälleen aiheeseen Madeleinen ero. Kyseinen kuninkaallisen tason välirikko on varmistanut iltapäivälehtien myynnin koko alkuviikon. Taustojen tonkimisen ohella uutisoinnissa ei ole unohdettu myötätuntoa surevaa prinsessaa kohtaan. Ilta-Sanomat keräsi lukijoiltaan ihan lohdutusvinkkejä, ja Facebookiin ilmestyi ryhmä "Itse en olisi pettänyt Madeleinea."

Pohjat veti kuitenkin Iltalehti. Toimittaja Joonas Nordman katsoo prinsessan eron yltävän näkökulmakirjoituksen arvoiseksi. Nordman kirjoittaa:

"Murtuneelle Madeleinelle haluaisin sanoa, että täältä Suomen metsistä löytyisi uusi, paljon mukavampi Jo(o)nas. Minä lupaan, että vaikeinakin aikoina vain sulkisin silmäni ja palauttaisin mieleeni Nobel-gaalassa sinusta otetun kuvan, jossa rintavarustuksesi on tarjoiltu erinomaisen runsaasti."

Huh huh. Toivottavasti tällä kotimaan Joonaksella ei ole puolisoa. Tai siskoa. Tai tytärtä. Tai ylipäätään yhtään naispuoleista ystävää. Nyt meinaan todella hävettäisi.


Annika

Tikusta asiaa

Helsingin Sanomat repostelee tänään – ilmeisesti perussuomalaista lukijakuntaa kosiskellen - virkamiesten alkoholinkäyttöä oikein kahdella jutulla. Kahdeksan Espoon korkeinta virkamiestä on saanut veronmaksajille aikaan peräti tuhannen euron viinalaskun syysseminaarissaan. Vanajanlinnan Vaikuttajaforumeissa taas kuulemma yritykset juottavat kuntien päättäjille samppanjaa.

Enempää ei voisi tikusta asiaa tehdä. Jokainen yritysmaailmassa työskentelevä tietää, että ilmaisella viinalla ketään ei saada houkuteltua enää yhtään mihinkään tilaisuuteen. Näillä korkeilla virkamiehillä on varaa kyllä ostaa omat samppanjansa. Ja tuhannen euron viinalasku arvonlisäveroilla vähennettynä ei ole yhtään mitään verrattuna vaikkapa valtion sähköiseen tunnistukseen tuhlaamiin miljooniin.

Se, että kuntapäättäjät juopottelevat illan yritysmaailman edustajien kanssa yritysten laskuun, on todennäköisesti yhteiskunnan kannalta huomattavasti hyödyllisempää kuin että virkamiehet pyörittävät byrokratiaansa keskenään Marie-keksien voimin. Ja Hesarin palstamillimetreille keksin heti satakunta parempaa juttuaihetta kuin tonnin viinalaskun tonkiminen.

Krisse

”Seuraavaksi vuorossa A-studio”

Voi hyvä luoja sentään. Yleisradion ex-pomo ja myötähäpeää herättävien Youtube-videoiden tehtailussa kunnostautunut Mikael Jungner avautuu tänään Iltalehdessä siitä, miten hänen vaimonsa vaikuttaa tulevaan työpaikan valintaan.

Toki puolisoilla on tämäntyyppisiin asioihin usein näkemys ja pitääkin olla. Jos uusi pesti edellyttää muuttoa toisella puolen maapalloa tai joitain muita perheen arkeen vaikuttavia asioita, vaihtoehdoista onkin syytä keskustella.

Jungner kuitenkin ilmoittaa, että Maria ei vaikuta hänen päätökseensä vain vaimona, vaan siksi, että on kovasti viisas nainen. Kyllä varmasti.

Jos Maria Jungner todella on niin viisas nainen kuin miehensä sanoo, niin kysymys kuuluu: miksi näitä älynlahjoja ei käytetä johonkin yhteiskunnallisesti hieman merkittävämpään asiaan kuin tv-ohjelmien kuuluttamiseen vuodesta toiseen?

Annika

Salarakas

Salarakas-skandaalit ovat tulleet jäädäkseen. Jo tänä vuonna on tullut kiintiö täyteen erinäisistä Sandra Bullockin aviomiehistä ja tigerwoodseista. Viimeisimpänä joukkoon iloiseen liittyi Ruotsin prinsessa Madeleinen poikaystävä Jonas Bergström.

Tämä julkisuus tuskin on kenellekään miehelle mieluista. Kiinnostava kysymys kuuluukin, eivätkö nämä miehet todellakaan tajua, että sillä hetkellä, kun heistä tulee julkisuuden henkilöitä, niin oman kodin ulkopuoliset sänkykumppanit ja kaikki muutkin tekemiset päätyvät hyvin suurella todennäköisyydellä julkisuuteen?

Valkoisia heteromiehiä on siunattu taidoilla, joilla he ovat onnistuneet kipuamaan yhteiskunnan huipulle kaikkialla maailmassa. Miten voi olla, että tissit ja pesä sekoittavat näiden samojen miesten päät edelleen niin pahasti, että he kerta toisensa jälkeen riskeeraavat asemansa, rahansa ja maineensa? Eivätkä edes tajua, kuinka naurettavilta näyttävät, kun katumus ja anteeksianelu alkavat aina vasta sen jälkeen, kun munan heilutus on päätynyt lööppien ykkösotsikoksi.

Annika ja Krisse

Hävettää

Suomen kansan itsetunnon noususta on vouhkattu vuosia. On voitettu jääkiekon ja formuloiden maailmanmestaruus sekä Euroviisut, ei ole enää syytä hävetä!

Tai sitten on, ehkä jopa enemmän kuin koskaan.

David Beckham kävi Suomessa leikattavana, ja mitä uutisoi media. Yle kysyy: ”Mistä se johtuu, että me suomalaiset olemme näin esimerkillisiä urheilukirurgeja?” ”Tässä menevät Beckhamien matkatavarat”, kertoo Ilta-Sanomat. MTV3:n pääuutisiin kuului se, että CNN:n toimittaja oli haastatellut Maikkarin toimittajaa, ja Beckhamin viestintäavustajien tämän nettisivuille tarinoimat kiitokset lääkärille saivat loputtomasti palstatilaa.

Äkkiseltään mediasta voisi saada sen kuvan, että toimittajat ovat menneet sekaisin. Mutta jos Hesarin kymmenen suosituimman uutisen joukkoon kuuluu selostus siitä, miten Beckhamin potilashuoneesta on suora näköala Turun lumiselle Kauppatorille, niin kyllä tässä koko kansassa on jotain surullisen epätoivoista.

Ensimmäistä kertaa jotenkin todella hävettää olla suomalainen.

Krisse

Laura Jenna Ellinoora Alexandra

Helsingin Sanomissa kerrottiin eilen vastenmielisestä ilmiöstä. Nykyään tuntuu olevan trendikästä, että lapsille annetaan kasteessa kovin erikoinen ja hieno nimi. Artikkelissa esiintyy viisivuotias lettipää, jota vanhemmat ovat paiskanneet kolmella ihqun persoonallisella nimellä. Nuori neito on nimeltään Kissanminttu Inka Hunaja.

Ymmärrän jollain tasolla halun erottua. Kaikkihan haluavat olla normaaleja, ja kukaan ei halua olla tavallinen. Hesarissa tästä erikoisuuden tavoittelusta käytettiin esimerkkinä myös sosiaalista mediaa: alleviivaavathan erilaiset Facebook-profiilitkin halua erottua.

Silti käsitä, miksi erikoisuutta pitää tavoitella oman jälkikasvun ja varsinkin niin väsyneen asian kun etunimen kautta. Onko Kissanmintulla elämässään paremmat menestymisen mahdollisuudet kuin vaikkapa Maijalla?

Ilmeisesti.


Annika

Tapahtui Tallinnassa

Annika, Annikan sisko ja minä olimme viettämässä viikonloppua Tallinnassa. Rakastamme laulamista yli kaiken ja riemua riitti, sillä hotellin baarista löytyi toinenkin laulava seurue. Henkilökuntaakin vain hymyilytti, kun repertuaaria riitti Maamme-laulusta ja virsistä lähtien, eikä kaukana hotellihuoneista sijaitsevan baarin riemusta ollut kenellekään haittaa.

Puolenyön aikaan poistuimme siivosti baarista. Portaikossa ehdimme tasan yhden lauseen verran vielä iloisesti laulaa luikauttaa, kun jostain ilmestyi havukasaa muistuttava hapannaamainen nainen. Sen näköinen, että jokainen terve mies, jolla on sen näköinen vaimo, kävisi vieraissa. Sitruunan syönyt havukasa tiedusteli: "Mikä on teidän huoneenne numero? Minä olen tullut tänne lasteni kanssa, ja me haluamme olla rauhassa!"

Tiedoksenne, havukasat ja muut jonnekin makaronilaatikon, ruskeiden Sloggien ja Salattujen elämien väliin mädänneet nipottavat perheenäidit: Lapsia varten on rakennettu Hoplopit, Puuhamaat ja Huimalat. Menkää sinne, ja pysykää siellä. En minäkään halua teitä samaan hotelliin, saatika naapurihuoneeseen.

Krisse

Naiset palkkakuopissaan

Naisen euro on niin ja niin vähän miehen eurosta. Näinhän meille on moneen kertaan
kerrottu.

Tänään työelämässä tuli vastaan taas konkreettinen todiste siitä, että näin on ja näin tulee olemaan. Eikä vähiten voi syyttää naisia itseään.

Työhaastatteluun saapui nuori särmä nainen, jolla oli asenne kohdillaan ja hyvät mahdollisuudet tulla palkatuksi. Osasi kehuakin itseään, eikä ollut liian vaatimaton osaamisessaan. Mutta sitten tuli hetki, kun piti tiedustella palkkatoivetta. Tyttö ilmoitti silmää räpäyttämättä summan, joka oli yli puolet pienempi kuin mitä alallamme vastaavissa tehtävissä tienataan.

Teki mieli sanoa, että tyhjän saa pyytämättäkin. Miehet sen sijaan useimmiten tietävät, että jos pyytää miljoonan, niin voi saada tonnin.


Annika

Vielä naisen paikasta

Krisse kirjoitti Paula Lehtomäen valinnasta jättäytyä pois Keskustan puoluejohtajaäänestyksestä. Minusta oli hienoa, että Krisse jaksoi esittää asiaan liittyviä kysymyksiä, sillä itse olen lähinnä vain raivoissani.

Minusta Lehtomäen ratkaisu on raukkamainen, vanhanaikainen ja totaalinen tyrmäys kaikille mahdollisille toiveille tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Viimeinen niitti oli Lehtomäen lausahdus Suomenmaan kolumnissa: kysyttäessä mikseivät Kataista hidasta kotona olevat pienet lapset, Lehtomäki vastasi: ”Jyrki Kataisella on vaimo, mutta minulla ei.”

Sillä lailla. Ilmeisesti lastenhoito on jotain niin ihmeellistä, ettei siihen sitten kuitenkaan mies pysty. Melkoinen tasa-arvolausunto sekin.

Lisäksi minua vituttaa suunnattomasti se, että Lehtomäki on vaalien alla ja mediakuvassaan hyvin mielellään profiloitunut nimenomaan nuorena naisena ja nuorten urasta haaveilevien naisten esikuvana. Viimeistään tällä tempulla hän kuitenkin todisti, että väitteet kepulaisten edustamasta jämähtäneen konservatiivisesta maailmankuvasta toteutuvat erinomaisen hyvin myös puolueen naisten keskuudessa.


Annika

Naisen paikka

Paula Lehtomäki ei mielestäni ole erityisen kiinnostava henkilö, mutta tänään jäin pohtimaan hänen ratkaisuaan olla osallistumatta Keskustan puheenjohtajakisaan, koska haluaa olla myös lastensa kanssa.

Ratkaisu sinänsä on ymmärrettävä - en ole koskaan käsittänyt, miksi lapsia hankitaan, jos heidän kanssaan ei halua viettää aikaa.

Mutta missä on vika, jos ns. tasa-arvoyhteiskunnassa kunnianhimoinen nainen jättää vaikutusvaltaisemmat hommat muille, koska muuten ei ehdi olemaan lainkaan lastensa kanssa? Miksi kataiset ja stubbit pyyhältävät ympäri maailmaa, vaikka kotona odottavat pienet lapset? Miksi Lehtomäen - tai vaikkapa Sari Sarkomaan - mies ei jäänyt kotiin hoitamaan lapsia? Noudattavatko nämä naiset vain puolueidensa perinteisiä perhearvoja miettimättä, mitä itse oikeasti haluavat?

Vai voiko todella olla mahdollista, että tämäntyyppinen asia on selitettävissä ennemmin biologisilla kuin yhteiskunnallis-historiallisilla tekijöillä? Onko niin, että toisin kuin miehet, nainen ei koskaan pysty yhdistämään uraa ja perhettä, ilman että toinen kärsii? Jos näin on, niin silloinhan tasa-arvoinen yhteiskunta on aika mahdoton tavoite, jos vaikutusvaltaisilta paikoilta puuttuvat nyt ja tulevaisuudessa käytännössä kaikki 25-50-vuotiaat naiset.

Miten oikein on? Kertokaa hyvät ihmiset. Minä en tiedä.

Krisse

Puumat

Viime syksynä joku idiootti lanseerasi käsitteen "puuma", jolla viitataan vanhempaan naiseen, jolla on itseään huomattavasti nuorempi mies. Puuman arkkityyppejä naistenlehdissä edustavat sellaiset starbat kuin Demi Moore, Madonna ja Sinkkuelämän Samantha.

Käsittääkseni nuorta naista jahtaavalle miehelle ei ole kehitetty mitään ilmiötä kuvaavaa sanaa, vaikka tätä on tapahtunut kautta aikojen. Päinvastoin, on ihan tavallista, että eduskunnan puhemies nai omia lapsiaan nuoremman naikkosen, mikäs siinä.

Annikan uusi mies on Annikaa kokonaista viisi vuotta nuorempi. Kyllä tästä on muun muassa työpaikan miehillä riemua riittänyt. Tällä muutaman vuoden ikäerolla Annika saa leikkisästi kuulla olevansa ties mikä pantteri, välillä myös kehdonryöstäjä ja lapsiinsekaantuja. Uutta miestä kuvaamaan on kehitetty termejä vonkale, pentu ja nuorikko.

Helvetin hauskaa. Ei voi muuta sanoa.


Annika

Valuvika

Sellon ampumisjutun jälkeen keskustelupalstat ovat täyttyneet maahanmuuttovastaisesta argumentoinnista. Äkkiä on unohtunut sekin tosiseikka, että edelliset joukkoräiskimisistä vastanneet henkilöt ovat olleet ihan puhtaasti arjalaista verta olevia Suomen kansalaisia.

Tosiasiassa Sellon tapauksessa ei ole kyse kansallisuudesta, vaan siitä faktasta, että osaa miehistä vaivaa sairaalloinen omistushalu riippumatta kansallisuudesta, yhteiskunnasta, kulttuurista tai mistään sellaisesta seikasta, jolla väkivaltaista käyttäytymistä yleensä selitetään. Näiden miesten periaatteena on, että jos en minä tuota naista saa, niin sitten ei saa kukaan muukaan. Parhaassa tapauksessa mukana tapetaan esimerkiksi lapset.

Oletteko koskaan kuulleet naisesta, joka mustasukkaisuudessaan tappaa entisen puolisona ja siinä sivussa vielä ulkopuolisia? En minäkään.

Sen sijaan osa miehistä toimii näin kaikkialla kaikissa maanosissa.
Suomessa kymmenet naiset kuolevat vuodessa puolisonsa tappamina, monesta muusta maasta puhumattakaan.

Tämä ei selity muulla kuin sillä, että osassa miehistä on jokin perustavaa laatua oleva valuvika. Jos joku tieteentekijä tämän vian löytäisi ja vieläpä lääkkeen siihen, niin siinä olisi aihetta kaikkiin maailman Nobel- ynnä muihin palkintoihin.

Krisse