keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Häiriökäyttäytymistä

Harvoin tapaa edes iltapäivälehdissä niin ärsyttävää uutisointia, kuin Elina Kiikon laihtuminen.

Hän kun valittaa, että vähähiilihydraattinen ruokavalio "jäi päälle" ja hän on laihtunut aivan liikaa. "Paino jatkoi putoamistaan, vaikken olisi halunnut", Kiikko valittaa. Hän on käynyt oikein lääkärissä laihuutensa vuoksi.

Jokainen laihduttaja tietää, miten vaikeaa laihtuminen on. Todennäköisesti se on ollut sitä myös Kiikolle. Nyt kun homma on sujunut, on mukavaa kehuskella lehdessä, kuinka tämä sujuu ihan itsestään.

Elina Kiikko, kyllä tarkkanäköisempi lukija ymmärtää, että sinulla on syömishäiriö. Esitelmöit laihuudestasi joka lehdessä, koska tosi asiassa olet erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Menisit hyvä nainen hoitoon.

Krisse

perjantai 9. syyskuuta 2011

Kaljanhuuruinen Kallio

Menin viikonloppuna katsomaan juuri ensi-iltaan saapunutta Pussikaljaelokuvaa. Vaikka en romaanista juuri lämmennytkään, odotukset elokuvaa kohtaan olivat korkealla: paljon ylistäviä arvosteluja ja mainiot näyttelijät.

Näyttelijät ovat kiitoksensa ansainneet. Muutenkin elokuva kulki ihan kivasti ottaen huomioon, että kässärin pohjalla on romaani, missä ei tapahdu juuri mitään. Sen sijaan elokuvan Kallio alkoi ottaa päähän toden teolla.

Oma mielipiteeni on, että Kallio on Helsingin viehättävin kaupunginosa. Kaupunginosan hurma perustuu siihen, että kaikki sosiaaliluokat ovat iloisesti sekaisin ja elävät syvässä ymmärryksessä keskenään.

Elokuvassa nähty Kallio oli kuitenkin varsin yksipuolinen: toisaalla vedettiin turpaan, toisaalla yrjöttiin ja joka puolella dokattiin. Kyllä näitä toimintoja toki Kalliossa näkee, mutta jokainen suunnalla asuva tietää, että totuus on muutakin.

Kalliossa on enemmän lapsiperheitä kuin vuosikymmeniin. Kalliossa asuu paljon ihan tavallisia ihmisiä, opiskelijoita, johtajia ja eläkeläisiä, joille kaupunginosa on aidosti koti eikä kadulle laajennettu sosiaalitoimisto.

Mutta ehkä elokuvan viehätys onkin juuri siinä. Ehkä leffa onkin tehty niille joista on hauskaa nauraa sille puistonpenkillä kuorsaavalle denalle ja ajatella, että ei sentään meidän kotikulmilla!


Annika

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Lisääntyessä tyhmyys tiivistyy

Tunnen runsaasti erittäin täyspäisiä pienten lasten vanhempia. Mutta paljon myös niitä, joilla lisääntyminen tuntuu sumentaneen suhteellisuudentajun täysin.

Nämä ihmiset ovat juuri niitä, jotka esimerkiksi kirjelmöivät tästä Siwan mainoksesta.

Vanhemmat ovat suuttuneet ilmeisesti siitä, että mainos kannustaa lapsia syömään karkkia, tai vastustamaan vanhempiaan, en tiedä. Käsittääkseni päätösvalta tässä asiassa on kuitenkin vanhemmilla. Karkkimainoksiahan – ja kaikkea muuta vähemmän tervehenkistä mainontaa - lapset näkevät päivittäin kaikkialla.

Aivan yhtä perustellusti minä – ja monet muut - voisivat väittää, että olen ylipainoinen, koska mainokset mainostavat kaikkea epäterveellistä, minulla on iso luottokorttilasku, koska mainokset kannustavat ostamaan lentoja ja juon liikaa viiniä, koska viinimainos tulee aina katsomani ohjelman yhteydessä. Jostain syystä kukaan täyspäinen ihminen ei tällaisesta ryhdy kitisemään. Toisin kuin höyrähtäneet vanhemmat.

Krisse

P.S. Ihmettelen myös, kuinka pienten lasten vanhemmilla, jotka tuntuvat olevan hyvin uupuneita työnteon, lastenhoidon ja muun rallin keskellä, on ylipäänsä aikaa jatkuvasti tarinoida niin Suomen Lähikaupalle kuin esimerkiksi Vauva- ja muiden lehtien keskustelupalstoille. Kertokaapa, niin otan ajanhallinnasta oppia.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Kateus, tuo suomalainen voimavara

HS:n Nyt-liitteessä on aloittanut uusi kolumnistin Valtteri Väkevä, jonka ensimmäinen hengentuote ilmestyi viime perjantaina. Aluksi vilkaisin, että tässä lienee kyseessä onnistunut ironia. Sitten luin uudestaan, ja tarkemmalla katsomisella en löytänyt ironiaa lainkaan.

Herra paheksuu nuoria kasvuyrittäjiä ilmeisesti aivan tosissaan muun muassa seuraavasti : ”Siinä missä heidän edeltäjänsä valtasivat Vanhan ja Lepakon, nämä kävelevät vapaaehtoisesti heille osoitettuun otaniemeläiseen saippuavarastoon ja ryhtyvät yrittäjiksi. -- Kaiken kukkuraksi he ovat ottaneet idolikseen Peter Vesterbackan. Miehen, jonka radikaalein piirre on se, että hän pukeutuu vielä 43-vuotiaana huppariin.” Lukekaa itse lisää täältä.

Haluaisin kuulla, mitä paheksuttavaa kasvuyrittäjyydessä toimittajan mielestä on. Sekö, että ollaan optimisteja, innokkaita ja ennakkoluulottomia? Onko työnteko jotenkin paheksuttavampaa kuin vaikkapa kännissä riehuminen? Vai onko kyse sittenkin siitä pahimmasta mahdollisesta skenaariosta, että tämä saattaisi kyseisille ihmisille tuottaa ehkä henkilökohtaista taloudellista menestystä?

Olisikohan Valtterin kannattanut harkita elämässään jotain muuta suuntautumisvaihtoehtoa kuin punaviininhuuruinen kulttuuriala, niin ei tarvisi nyt kateellisena kitistä. Onnittelut vaan Vesterbackalle, joka tässä ilmapiirissä loi Angry Birdsin.

Krisse


maanantai 4. heinäkuuta 2011

Vauvamenoja, niinpä niin

Tapahtui Annikalla tänään töissä. Potentiaalinen alihankkija firma X ehdotti palaveria, jossa esittelevät palvelutarjontaansa.

Tavoistaan poiketen Annika ilmoitti, että saavat tulla ja sopiiko päivämäärä se ja se ja siihen ja siihen aikaan. Palveluksiaan tarjoava firma X kuittasi meilin samoin tein ja ilmoitti että aika sopii.

Puolen tunnin kuluttua tämä firma X:n edustaja tiedusteli, voisimmeko hieman myöhäistää palaveria, koska toisella palaveriin osallistuvalla kaverilla heiltä on "vauvamenoja".

Teki mieli vastata saman tien, että unohtakaa koko juttu. Miksi lapselliset ihmiset kuvittelevat, että koko maailma pyörii lapsien ympärillä? Minua ei yritykseni edustajana kiinnosta tippaakaan ostaa yhtään mitään firmalta, missä aikatauluja ei osata sovittaa sen mukaan, mikä liiketoiminnalle on tärkeää. Jos yritykseni ostama palvelu on myöhässä, vielä vähemmän minulta liikenee ymmärrystä kuullessani, että syynä ovat vauvamenot.

Kaikkein eniten ihmettelen kuitenkin sitä, ettei myyvillä ihmisillä riitä sen verran pelisilmää, että olisivat tässä kohtaa päästäneet suustaan pienen valkoisen valheen. Esimerkiksi pahoitelleet sitä, että olivat vahingossa sopineet päälle toisen asiakaspalaverin.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Aina kannattaa yrittää

Viime viikolla Facebookiin saapui henkilökohtaiseen postilaatikkooni viesti.

Tuntematon mies ilmoitti, että olisi tarjolla Honda Valkyrien kyytiä. Ja jos ei pyhänä onnaa, niin sitten leffa ja päivällinenkin kuulemma kävisi.

Onko kyseinen herra hullu, pilvessä, tyhmä vai kenties kaikkia näitä?

Miksi hän olettaa sekuntiakaan että joku hänelle tuntematon nainen tarttuisi tällaiseen viestiin ja riemusta kiljuen lähtisi treffeille?

Ettei vaan taas olisi kyse siitä maailman ehtymättömimmästä luonnonvarasta miehisestä itsetunnosta. Aina kannattaa yrittää ja tyhjän saa pyytämättäkin.

Itse olen eri mieltä. Jos tilannetaju pettää noin pahasti, aina ei kannata edes yrittää.


Annika

torstai 28. huhtikuuta 2011

Köyhyys on ikävää katseltavaa

Asukkaat haluavat häätää Kallion leipäjonon, uutisoivat pääkaupunkiseudun lehdet eilen. Sinänsä ei kovin yllättävä uutinen. Kallion neliöhinnat ovat nousseet viime vuosina niin paljon, että nimby-ilmiö oli odotettavissa.

Syyksi häätöön ilmoitetaan tietysti järjestyshäiriöt. Ja vitut. Totuus on oikeasti se, että jono on ikävää katseltavaa. Paitsi että sieltä löytyvät ne ikävät perusjuopot, suurin osa väestä näyttää työttömiltä, yksinäisiltä ja syrjäytyneiltä. Eikä erityisen hyvin syöneiltä. Jonossa on myös äitejä pienten lasten kanssa. Perin ikävää nähtävää.

Yhteiskunnan kannalta rakentavampaa olisikin, jos jono pakkosiirrettäisiin Itä-Helsingin perukoiden sijasta esimerkiksi Ullanlinnaan tai johonkin hyväosaiseen espoolaislähiöön. Kun äitejä ja lapsia ruokajonossa pitäisi katsella joka viikko, voisi hyväosaisempi kansanosa joutua pohtimaan, olisiko kestävin ratkaisu sittenkin auttaa näitä ihmisiä.

Mutta tämä on toki vain haaveilua, kuten eilinen uutisointikin osoitti. Todellisuudessa jono siirretään pian jonnekin seuraavan sopivan lähiön perukoille, sitä myöten kun kaupungin latteraja siirtyy.

Krisse