Häiriökäyttäytymistä

Harvoin tapaa edes iltapäivälehdissä niin ärsyttävää uutisointia, kuin Elina Kiikon laihtuminen.

Hän kun valittaa, että vähähiilihydraattinen ruokavalio "jäi päälle" ja hän on laihtunut aivan liikaa. "Paino jatkoi putoamistaan, vaikken olisi halunnut", Kiikko valittaa. Hän on käynyt oikein lääkärissä laihuutensa vuoksi.

Jokainen laihduttaja tietää, miten vaikeaa laihtuminen on. Todennäköisesti se on ollut sitä myös Kiikolle. Nyt kun homma on sujunut, on mukavaa kehuskella lehdessä, kuinka tämä sujuu ihan itsestään.

Elina Kiikko, kyllä tarkkanäköisempi lukija ymmärtää, että sinulla on syömishäiriö. Esitelmöit laihuudestasi joka lehdessä, koska tosi asiassa olet erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Menisit hyvä nainen hoitoon.

Krisse

Kaljanhuuruinen Kallio

Menin viikonloppuna katsomaan juuri ensi-iltaan saapunutta Pussikaljaelokuvaa. Vaikka en romaanista juuri lämmennytkään, odotukset elokuvaa kohtaan olivat korkealla: paljon ylistäviä arvosteluja ja mainiot näyttelijät.

Näyttelijät ovat kiitoksensa ansainneet. Muutenkin elokuva kulki ihan kivasti ottaen huomioon, että kässärin pohjalla on romaani, missä ei tapahdu juuri mitään. Sen sijaan elokuvan Kallio alkoi ottaa päähän toden teolla.

Oma mielipiteeni on, että Kallio on Helsingin viehättävin kaupunginosa. Kaupunginosan hurma perustuu siihen, että kaikki sosiaaliluokat ovat iloisesti sekaisin ja elävät syvässä ymmärryksessä keskenään.

Elokuvassa nähty Kallio oli kuitenkin varsin yksipuolinen: toisaalla vedettiin turpaan, toisaalla yrjöttiin ja joka puolella dokattiin. Kyllä näitä toimintoja toki Kalliossa näkee, mutta jokainen suunnalla asuva tietää, että totuus on muutakin.

Kalliossa on enemmän lapsiperheitä kuin vuosikymmeniin. Kalliossa asuu paljon ihan tavallisia ihmisiä, opiskelijoita, johtajia ja eläkeläisiä, joille kaupunginosa on aidosti koti eikä kadulle laajennettu sosiaalitoimisto.

Mutta ehkä elokuvan viehätys onkin juuri siinä. Ehkä leffa onkin tehty niille joista on hauskaa nauraa sille puistonpenkillä kuorsaavalle denalle ja ajatella, että ei sentään meidän kotikulmilla!


Annika

Lisääntyessä tyhmyys tiivistyy

Tunnen runsaasti erittäin täyspäisiä pienten lasten vanhempia. Mutta paljon myös niitä, joilla lisääntyminen tuntuu sumentaneen suhteellisuudentajun täysin.

Nämä ihmiset ovat juuri niitä, jotka esimerkiksi kirjelmöivät tästä Siwan mainoksesta.

Vanhemmat ovat suuttuneet ilmeisesti siitä, että mainos kannustaa lapsia syömään karkkia, tai vastustamaan vanhempiaan, en tiedä. Käsittääkseni päätösvalta tässä asiassa on kuitenkin vanhemmilla. Karkkimainoksiahan – ja kaikkea muuta vähemmän tervehenkistä mainontaa - lapset näkevät päivittäin kaikkialla.

Aivan yhtä perustellusti minä – ja monet muut - voisivat väittää, että olen ylipainoinen, koska mainokset mainostavat kaikkea epäterveellistä, minulla on iso luottokorttilasku, koska mainokset kannustavat ostamaan lentoja ja juon liikaa viiniä, koska viinimainos tulee aina katsomani ohjelman yhteydessä. Jostain syystä kukaan täyspäinen ihminen ei tällaisesta ryhdy kitisemään. Toisin kuin höyrähtäneet vanhemmat.

Krisse

P.S. Ihmettelen myös, kuinka pienten lasten vanhemmilla, jotka tuntuvat olevan hyvin uupuneita työnteon, lastenhoidon ja muun rallin keskellä, on ylipäänsä aikaa jatkuvasti tarinoida niin Suomen Lähikaupalle kuin esimerkiksi Vauva- ja muiden lehtien keskustelupalstoille. Kertokaapa, niin otan ajanhallinnasta oppia.

Kateus, tuo suomalainen voimavara

HS:n Nyt-liitteessä on aloittanut uusi kolumnistin Valtteri Väkevä, jonka ensimmäinen hengentuote ilmestyi viime perjantaina. Aluksi vilkaisin, että tässä lienee kyseessä onnistunut ironia. Sitten luin uudestaan, ja tarkemmalla katsomisella en löytänyt ironiaa lainkaan.

Herra paheksuu nuoria kasvuyrittäjiä ilmeisesti aivan tosissaan muun muassa seuraavasti : ”Siinä missä heidän edeltäjänsä valtasivat Vanhan ja Lepakon, nämä kävelevät vapaaehtoisesti heille osoitettuun otaniemeläiseen saippuavarastoon ja ryhtyvät yrittäjiksi. -- Kaiken kukkuraksi he ovat ottaneet idolikseen Peter Vesterbackan. Miehen, jonka radikaalein piirre on se, että hän pukeutuu vielä 43-vuotiaana huppariin.” Lukekaa itse lisää täältä.

Haluaisin kuulla, mitä paheksuttavaa kasvuyrittäjyydessä toimittajan mielestä on. Sekö, että ollaan optimisteja, innokkaita ja ennakkoluulottomia? Onko työnteko jotenkin paheksuttavampaa kuin vaikkapa kännissä riehuminen? Vai onko kyse sittenkin siitä pahimmasta mahdollisesta skenaariosta, että tämä saattaisi kyseisille ihmisille tuottaa ehkä henkilökohtaista taloudellista menestystä?

Olisikohan Valtterin kannattanut harkita elämässään jotain muuta suuntautumisvaihtoehtoa kuin punaviininhuuruinen kulttuuriala, niin ei tarvisi nyt kateellisena kitistä. Onnittelut vaan Vesterbackalle, joka tässä ilmapiirissä loi Angry Birdsin.

Krisse

Vauvamenoja, niinpä niin

Tapahtui Annikalla tänään töissä. Potentiaalinen alihankkija firma X ehdotti palaveria, jossa esittelevät palvelutarjontaansa.

Tavoistaan poiketen Annika ilmoitti, että saavat tulla ja sopiiko päivämäärä se ja se ja siihen ja siihen aikaan. Palveluksiaan tarjoava firma X kuittasi meilin samoin tein ja ilmoitti että aika sopii.

Puolen tunnin kuluttua tämä firma X:n edustaja tiedusteli, voisimmeko hieman myöhäistää palaveria, koska toisella palaveriin osallistuvalla kaverilla heiltä on "vauvamenoja".

Teki mieli vastata saman tien, että unohtakaa koko juttu. Miksi lapselliset ihmiset kuvittelevat, että koko maailma pyörii lapsien ympärillä? Minua ei yritykseni edustajana kiinnosta tippaakaan ostaa yhtään mitään firmalta, missä aikatauluja ei osata sovittaa sen mukaan, mikä liiketoiminnalle on tärkeää. Jos yritykseni ostama palvelu on myöhässä, vielä vähemmän minulta liikenee ymmärrystä kuullessani, että syynä ovat vauvamenot.

Kaikkein eniten ihmettelen kuitenkin sitä, ettei myyvillä ihmisillä riitä sen verran pelisilmää, että olisivat tässä kohtaa päästäneet suustaan pienen valkoisen valheen. Esimerkiksi pahoitelleet sitä, että olivat vahingossa sopineet päälle toisen asiakaspalaverin.

Aina kannattaa yrittää

Viime viikolla Facebookiin saapui henkilökohtaiseen postilaatikkooni viesti.

Tuntematon mies ilmoitti, että olisi tarjolla Honda Valkyrien kyytiä. Ja jos ei pyhänä onnaa, niin sitten leffa ja päivällinenkin kuulemma kävisi.

Onko kyseinen herra hullu, pilvessä, tyhmä vai kenties kaikkia näitä?

Miksi hän olettaa sekuntiakaan että joku hänelle tuntematon nainen tarttuisi tällaiseen viestiin ja riemusta kiljuen lähtisi treffeille?

Ettei vaan taas olisi kyse siitä maailman ehtymättömimmästä luonnonvarasta miehisestä itsetunnosta. Aina kannattaa yrittää ja tyhjän saa pyytämättäkin.

Itse olen eri mieltä. Jos tilannetaju pettää noin pahasti, aina ei kannata edes yrittää.


Annika

Köyhyys on ikävää katseltavaa

Asukkaat haluavat häätää Kallion leipäjonon, uutisoivat pääkaupunkiseudun lehdet eilen. Sinänsä ei kovin yllättävä uutinen. Kallion neliöhinnat ovat nousseet viime vuosina niin paljon, että nimby-ilmiö oli odotettavissa.

Syyksi häätöön ilmoitetaan tietysti järjestyshäiriöt. Ja vitut. Totuus on oikeasti se, että jono on ikävää katseltavaa. Paitsi että sieltä löytyvät ne ikävät perusjuopot, suurin osa väestä näyttää työttömiltä, yksinäisiltä ja syrjäytyneiltä. Eikä erityisen hyvin syöneiltä. Jonossa on myös äitejä pienten lasten kanssa. Perin ikävää nähtävää.

Yhteiskunnan kannalta rakentavampaa olisikin, jos jono pakkosiirrettäisiin Itä-Helsingin perukoiden sijasta esimerkiksi Ullanlinnaan tai johonkin hyväosaiseen espoolaislähiöön. Kun äitejä ja lapsia ruokajonossa pitäisi katsella joka viikko, voisi hyväosaisempi kansanosa joutua pohtimaan, olisiko kestävin ratkaisu sittenkin auttaa näitä ihmisiä.

Mutta tämä on toki vain haaveilua, kuten eilinen uutisointikin osoitti. Todellisuudessa jono siirretään pian jonnekin seuraavan sopivan lähiön perukoille, sitä myöten kun kaupungin latteraja siirtyy.

Krisse

Ison talon edut

Työpaikkailmoituksista tuttu termi ison talon edut pitää useimpien selitysten mukaan sisällään seuraavanlaisia kliseitä: hyvät ura- ja etenemismahdollisuudet, monipuoliset koulutusmahdollisuudet ja mahdollisuus hakea yrityksen sisäisiä paikkoja ensimmäisenä. Useilla ”isoilla taloilla” on myös muuta kivaa; mahdollisuus osallistua kieli- yms kursseille, liikuntaetuja ja kenties pari mökkikylääkin, josta henkilökunta voi vuokrata halutessaan möksän.

Henkilökohtaisesti uskon, että edellä mainittuja asioita tarjoaa aika moni pienempikin yritys, jos asiat ovat jotakuinkin mallillaan. Siksi katsonkin aiheelliseksi nyt korjata hieman tulkintaa ison talon eduista.

Oman kokemukseni mukaan ison talon edut tarkoittaa sitä, että yksittäistä työntekijää ei kukaan kyttää. Jos työnkuva sallii, voi päivässä pitää yhden jos toisenkin pidemmän kahvitauon, vaihtaa kuulumisia työkaverin kanssa vaikka tunnin ajan, lähteä töistä hyvin ajoissa ja pitää etäpäiviä silloin kun huvittaa. Aivan oma lukunsa ovat juhlapyhät: erilaisina aatonaatonaattoina talo on jo alkuiltapäivästä kuin atomipommin jäljiltä.

Tätä ison talon edut -teoriaa tukee taannoinen välikohtaus työpaikkani hississä. Herra IsoPomo kiukutteli olevansa taas myöhässä menossa hakemaan lastaan tarhasta.

”Helvetti, kun täältä ei pääse ikinä ajoissa”, puuskahti iso mies ääneen.

Kello oli puoli viisi iltapäivällä.

Annika

Säälittää

Seurasin eilen naapureiden jääkiekkoiltaa. Reilu parikymppisten nuorten miesten lauma jännitti peliä HIFK-paidoissaan.

Kun peli ratkesi, miehet huusivat, tuulettivat ja halailivat toisiaan, moikkailivat meitä vastapäisellä parvekkeella ja kertoivat tämän olevan heidän elämänsä hienoimman päivän. Riemu oli ylimmillään.

Itseäni alkoivat kuitenkin miehet vähän säälittämään. On aika surullista, että miesten sosiaalinen normisto sallii halailla muita miehiä vain silloin kerran kymmenessä vuodessa, kun oma suosikkijoukkue voittaa mestaruuden. Jos ei ole helppoa naisilla, niin ei ole kyllä miehilläkään.

Krisse

Järjettömyyden huippu

Tuttavien ja sukulaisten lapsiperheissä vieraillessa törmää aina välillä lapsiin, joita omat vanhemmat syöttävät siinä määrin, että jo nyt voi ennustaa jälkikasvulle lyhyttä elämää diabeteksen, korkean verenpaineen ja muiden ylipainosta johtuvien vaivojen parissa. Koulukiusaamisesta ja muusta sosiaalisesta riesasta puhumattakaan.

Itselläni ei todellakaan ole varaa lähteä muiden läskejä arvioimaan, mutta olennainen ero on siinä, että kun aikuinen on aivan yksin vastuussa syömisestään ja juomisestaan, niin lapsen syöminen ja ruokavalio on vanhempien vastuulla. Omassa lapsuudessani herkut rajoittuivat monilla pieneen limsapulloon ja karkkipussiin viikossa, ja joka luokalla oli yleensä maksimissaan yksi kiintiöläski. Nykytenavat sen sijaan syötetään siihen kuntoon, että kun ala-asteluokka tunkee bussiin, niin monelle ei meinaa yksi istuin riittää.

Kaikista poskettomimpia ovat tapaukset, joissa vanhemmat itse ovat kärsineet koko ikänsä reippaasta ylipainosta ja kaikista sen mukanaan tuomista haitoista, mutta siitä huolimatta syöttävät lapsilleen päivästä toiseen tolkuttomia määriä rasvaa ja sokeria. Lapset lihovat, tietysti, ja täysin ilman omaa syytään.

Joidenkin perheiden kohdalla vanhemmuus tuntuu aiheuttavan niin järjetöntä käytöstä, ettei todellakaan kateeksi käy. Varsinkaan näiden perheiden lapsia.

Krisse

Kiinteistövälittäjät, maailman tyhmin ammattikunta

Edellisistä asuntokaupoistani on kulunut jo sen verran aikaa, että olin onnellisesti ehtinyt unohtaa, miten raivostuttava ammattiryhmä ovat kiinteistövälittäjät. Enkä tarkoita nyt myyntiin liittyviä peruskliseitä kuten ”tästähän saa remontoimalla ihan kivan” tai ”tämä kyllä menee hetkessä”, vaan sitä, miten palvelu on joskus suoranaisesti asiakkaan älyn aliarvioimista.

Ylivoimaisesti veemäisintä on se, kun jollekin välittäjälle kertoo, millaista asuntoa on hakemassa. Tänään olen käyttänyt turhaa aikaa meilaamiseen yhden junttipään kanssa seuraavaan tyyliin:

Olen ilmoittanut että etsimme asuntoa, jossa ehdottomana vaatimuksena on sauna. Asunto on oltava alueella x ja se saa maksaa korkeintaan summan y.

Välittäjä aloittaa meilipommituksensa aamulla tarjoamalla saunatonta kämppää : ”Ajattelin, että haluaisitte ehkä kuitenkin nähdä.”

Toinen meili tulee hetken kuluttua: ”Tämä kämppä on alueella y, mutta tässä olisi kyllä sauna.”

Kolmas tarjous ylittää budjetin 200 000 eurolla!: ”Tämä menee vähän ohi teidän budjetin, mutta tämä on niin kiva, että ehkä haluatte nähdä.”

Kun pyydän punaista, miksi tarjotaan sinistä? Eikö kyseinen kalapuikkoviiksi tajua, että kohta häneltä menee välityspalkkio takuuvarmasti ohi, vaikka tarjolla olisi aivan unelmien kämppä?


Annika

I Like Ike

Jotkut asiat tämän kansan käytöksessä erityisesti politiikassa menevät täysin yli hilseen.

Jos Tony Halmeen tapainen henkilö valitaan eduskuntaan, sitä voi vielä selittää vaikka syrjäytyneiden kapinahengellä. Mutta millä ihmeen eväillä Turun ikisuosikki Ike pulpahtaa kaikkien mahdollisten skandaalien jälkeen aina uudelleen pintaan?

Ilkka Kanervan lahjusskandaali tuskin yllättää ketään. Herrat halusivat pidot ja sellaisiinhan tarvitaan rahaa. Jonnekin aivan kauas ja taka-alalle tuntuvat jo unohtuneen Iken edelliset kohut: tekstiviestit alaikäiselle, puutarhanhoitovinkit Johanna Tukiaiselle ja niin edelleen.

Kysymys, minkä Ike-uutisointi herättää, ei enää liitykään itse Kanervaan, vaan siihen, mikä tätä kansaa vaivaa? Minkä ihmeen takia tämä herra äänestetään tekemään kansalaisten puolesta päätöksiä vuodesta toiseen, vaikka seuraava skandaalit tai jopa rikossyytteet ovat odotettavissa ihan kulman takana? Selityksen on pakko löytyä siitä, että Iken kaltaisia, erittäin epämääräisellä moraalilla varustettuja sikamiehiä on maa täynnä, valitettavasti.

Annika

Järki hoi

Potilaan nänniä imenyt lääkäri sai potkut, kertoi Helsingin Sanomat eilen. Syynä oli se, että kyseinen lääkäri oli tammikuun alussa tuomittu korkeimmassa oikeudessa seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Kyseinen tapaus tuli ilmi jo pari vuotta sitten. Sen jälkeen asiaa puitiin ensin käräjäoikeudessa ja sitten hovioikeudessa, jotka molemmat totesivat lääkärin syyttömäksi. Koko tämän ajan lääkäri on samalla työskennellyt virassaan röntgenlääkärinä.

Kuka tahansa rivikansalainen osaa sanoa, että potilaan nännin imeminen ei ole ok. Miten on mahdollista, että suomalaiselta oikeuslaitokselta ja kyseisen lääkärin työnantajalta vei kaksi vuotta päästä samaan lopputulokseen? Puhumattakaan tietysti siitä rahamäärästä, joka tähän prosessiin hassattiin. Sille olisi varmasti löytynyt parempaakin käyttöä.

Krisse