Menin viikonloppuna katsomaan juuri ensi-iltaan saapunutta Pussikaljaelokuvaa. Vaikka en romaanista juuri lämmennytkään, odotukset elokuvaa kohtaan olivat korkealla: paljon ylistäviä arvosteluja ja mainiot näyttelijät.
Näyttelijät ovat kiitoksensa ansainneet. Muutenkin elokuva kulki ihan kivasti ottaen huomioon, että kässärin pohjalla on romaani, missä ei tapahdu juuri mitään. Sen sijaan elokuvan Kallio alkoi ottaa päähän toden teolla.
Oma mielipiteeni on, että Kallio on Helsingin viehättävin kaupunginosa. Kaupunginosan hurma perustuu siihen, että kaikki sosiaaliluokat ovat iloisesti sekaisin ja elävät syvässä ymmärryksessä keskenään.
Elokuvassa nähty Kallio oli kuitenkin varsin yksipuolinen: toisaalla vedettiin turpaan, toisaalla yrjöttiin ja joka puolella dokattiin. Kyllä näitä toimintoja toki Kalliossa näkee, mutta jokainen suunnalla asuva tietää, että totuus on muutakin.
Kalliossa on enemmän lapsiperheitä kuin vuosikymmeniin. Kalliossa asuu paljon ihan tavallisia ihmisiä, opiskelijoita, johtajia ja eläkeläisiä, joille kaupunginosa on aidosti koti eikä kadulle laajennettu sosiaalitoimisto.
Mutta ehkä elokuvan viehätys onkin juuri siinä. Ehkä leffa onkin tehty niille joista on hauskaa nauraa sille puistonpenkillä kuorsaavalle denalle ja ajatella, että ei sentään meidän kotikulmilla!
Annika
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti