Olen aina ihmetellyt suuresti parisuhteita, joissa illanviettoon omien kavereiden kanssa tarvitaan puolisolta erikseen lupa. Totta kai parisuhteessa kuuluu keskustella suunnitelmista yhteisen ajankäytön takia, mutta liian usein kuulee varsinkin monen miespuolisen ystävän sanovan, miten he "laittavat vetoomuksen iltavapaasta hallitukselle".
Ei naurata.
Vielä vähemmän naurattavat ne jutut, joissa puoliso todella tekee parhaansa, ettei toinen puolisko vahingossakaan pääsisi yksin jonnekin, missä saattaisi olla kivaa.
Annikan ystävälle tarjottiin hiljattain ilmaista matkaa urheilutapahtumaan, jonka eteen moni olisi valmis myymään paitsi mummonsa myös lapsensa. Miehen parempi puoliso kuitenkin ilmoitti, ettei ole kivaa, jos herra on niin paljon pois kotoa. "En kyllä yhtään tykkää jos lähdet", sanoi rouva ja antoi ymmärtää, että jos lähdet, niin seurauksia piisaa.
Mikä ihme siinä on, ettei vaan voi sanoa, että hyvää matkaa?
Annika
maanantai 12. lokakuuta 2009
Rajansa kaikella
”Tänään klo 19 ikkunalaudalle kynttilä palamaan Naantalissa menehtyneiden nuorten muistoksi.”, piipitti tekstiviesti eilen kännykkään. Enpä laittanut.
On toki aina kaikin puolin ikävää, jos viisi nuorta ihmistä kuolee kotibileiden päätteeksi. Mutta rajansa kaikella. Aiheesta on toitottu joka tuutissa nyt loputtomiin, on perustettu kriisiryhmiä, pidetty muistojumalanpalveluksia ja järjestetty ylimääräisiä vanhempainiltoja.
Ihmiset kuolevat, eri syistä. Osa nuorena, osa vanhempana. Prosessi, millä osa näistä valikoituu yhteisen surun ja murheen kohteiksi, on kerrassaan mielenkiintoinen. Mikä helvetti saa ihmiset lähettelemään kynttilätekstiviestejä? Miksei yhtä hyvin muisteta sitten vaikka jokaikistä tulipalouhria vuoden aikana erikseen? Tai jos ikä on tässä ratkaiseva tekijä, niin miksei jokaista kuollutta vauvaa? Entäs perheväkivallan uhreina kuolleet naiset?
Viime vuonna muuten Espoossa kuoli tulipalossa viisi päihdeongelmaista ihmistä. Ei paljon muistomessuja ja kynttilätekstareita näkynyt. Veikkaisin myös, että uhrien ystäville ei juuri kriisiapua tarjottu.
Krisse
On toki aina kaikin puolin ikävää, jos viisi nuorta ihmistä kuolee kotibileiden päätteeksi. Mutta rajansa kaikella. Aiheesta on toitottu joka tuutissa nyt loputtomiin, on perustettu kriisiryhmiä, pidetty muistojumalanpalveluksia ja järjestetty ylimääräisiä vanhempainiltoja.
Ihmiset kuolevat, eri syistä. Osa nuorena, osa vanhempana. Prosessi, millä osa näistä valikoituu yhteisen surun ja murheen kohteiksi, on kerrassaan mielenkiintoinen. Mikä helvetti saa ihmiset lähettelemään kynttilätekstiviestejä? Miksei yhtä hyvin muisteta sitten vaikka jokaikistä tulipalouhria vuoden aikana erikseen? Tai jos ikä on tässä ratkaiseva tekijä, niin miksei jokaista kuollutta vauvaa? Entäs perheväkivallan uhreina kuolleet naiset?
Viime vuonna muuten Espoossa kuoli tulipalossa viisi päihdeongelmaista ihmistä. Ei paljon muistomessuja ja kynttilätekstareita näkynyt. Veikkaisin myös, että uhrien ystäville ei juuri kriisiapua tarjottu.
Krisse
maanantai 5. lokakuuta 2009
Me tasa-arvon airueet
Matkustettiin taannoin tyttöjen kanssa mökille. Automatkan ohjelmaan kuului perusteellinen kumman kaa -keskustelu, jossa ehdittiinkin käydä läpi melkoinen määrä uroksia. Perinteisen "Brad Pitt vai George Clooney" linjan välttämiseksi mukaan valittiin koko joukko muun muassa kotimaisia poliitikoita, jotka eivät varsinaisesti olleen naisjoukon himojen ykköskohteita.
Vanhasta ei halunnut kukaan, Stubbin halusivat melkein kaikki, Arhinmäen vain yksi. Pitkän aikaa nauratti. Kunnes joku esitti kysymyksen Ville Niinistöstä. Tyttöseurue totesi ykskantaan, että se mies on takuuvarmasti silittelijä. Ei sitä ikinä!
Hetken päästä tosin kummasteltiin, että mistäs me tämän näin varmuudella oletamme. Ai niin, herra on vihreä ja puolustanut isosti isyyslomaa.
Hävetti.
Annika
Vanhasta ei halunnut kukaan, Stubbin halusivat melkein kaikki, Arhinmäen vain yksi. Pitkän aikaa nauratti. Kunnes joku esitti kysymyksen Ville Niinistöstä. Tyttöseurue totesi ykskantaan, että se mies on takuuvarmasti silittelijä. Ei sitä ikinä!
Hetken päästä tosin kummasteltiin, että mistäs me tämän näin varmuudella oletamme. Ai niin, herra on vihreä ja puolustanut isosti isyyslomaa.
Hävetti.
Annika
keskiviikko 23. syyskuuta 2009
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Mittaamattomia tragedioita
Maailmassa on yksi ihmisryhmä, joka vastenmielisyydessään ylittää muut: valkoiset keski-ikäiset kristillistä oikeistoa edustavat heteromiehet, jotka kertovat, miten muiden pitää elämänsä elää. Tästä erinomainen esimerkki nähtiin eilisen Hesarin sunnuntaidebatissa, jossa herra Markku Ruotsila tuomitsee lailliset abortit mittaamattomana tragediana.
Täyspäinen ihminen ei jutussa esitettyihin väitteisiin jaksa edes lähteä ottamaan kantaa. Todettakoon vain, että minusta huomattavasti suurempi tragedia ovat ne miljoonat huonosti kohdellut lapset, jotka eivät olisi syntyneet, jos heidän äitinsä olisi voinut näin valita. Laillinen abortti on yksi osa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja lasten hyvinvointia.
Sen sijaan haluaisin tietää, mitä vittua Markku Ruotsila ymmärtää siitä, millaista elämä olisi, jos ei esimerkiksi itse voi päättää lisääntymisestään? Ei mitään. Tällaisen keskustelun ainoana tavoitteena on edistää kehitystä, jossa naiset kuuluvat
jonnekin nyrkin, kehdon ja hellan välimaastoon. Puhuminen mittaamattomista tragedioista on yritys naamioida tämä tavoite jonkinlaisen inhimillisyyden kaapuun.
Hyvä herra Markku Ruotsila. Minä puolestani ehdotan, että poistetaan mittaamaton tragedia maailmasta sillä, että sinulta ja muilta kaltaisiltasi viedään puheoikeus, sananvapaus ja kyky lisääntyä. Ja oikeus keskustella abortista rajataan niihin ihmisiin, jotka omistavat kohdun ja munasarjat.
Krisse
Täyspäinen ihminen ei jutussa esitettyihin väitteisiin jaksa edes lähteä ottamaan kantaa. Todettakoon vain, että minusta huomattavasti suurempi tragedia ovat ne miljoonat huonosti kohdellut lapset, jotka eivät olisi syntyneet, jos heidän äitinsä olisi voinut näin valita. Laillinen abortti on yksi osa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa ja lasten hyvinvointia.
Sen sijaan haluaisin tietää, mitä vittua Markku Ruotsila ymmärtää siitä, millaista elämä olisi, jos ei esimerkiksi itse voi päättää lisääntymisestään? Ei mitään. Tällaisen keskustelun ainoana tavoitteena on edistää kehitystä, jossa naiset kuuluvat
jonnekin nyrkin, kehdon ja hellan välimaastoon. Puhuminen mittaamattomista tragedioista on yritys naamioida tämä tavoite jonkinlaisen inhimillisyyden kaapuun.
Hyvä herra Markku Ruotsila. Minä puolestani ehdotan, että poistetaan mittaamaton tragedia maailmasta sillä, että sinulta ja muilta kaltaisiltasi viedään puheoikeus, sananvapaus ja kyky lisääntyä. Ja oikeus keskustella abortista rajataan niihin ihmisiin, jotka omistavat kohdun ja munasarjat.
Krisse
tiistai 25. elokuuta 2009
Helvettiin mars!
Väitetään, että helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät tue toisiaan. Jos tämä pitää paikkansa, niin ahdasta tulee.
Yksi syy siihen, miksi miehet ovat kautta aikojen menestyneet naisia paremmin työelämässä, on miesten taito luoda luottamuksellisia suhteita toistensa kanssa, ja kyky vetää tarpeen vaatiessa yhtä köyttä.
Naisilta nämä ominaisuudet tuntuvat hetkittäin puuttuvan kokonaan. Esimerkiksi itse olen työskennellyt aina pääsääntöisesti miesten kanssa, ja törmännyt sitä kautta tuttuihin sukupuolisidonnaisiin ongelmiin työelämässä. Kuitenkin pahin selkäänpuukottaja, jonka olen työelämässä tavannut, oli nainen, joka jaksoi aina kovasti räyhätä tasa-arvo-asioista ja muistuttaa tuosta erityisestä paikasta helvetissä, mutta viime kädessä teki katalimman tempun, minkä aikuisiällä olen aikuisten kesken joutunut kokemaan. Tervemenoa rouvalle vaan sinne helvetin erityisosastolle.
Yksittäistapauksista ei toki pidä vetää johtopäätöksiä, mutta kuunnelkaapa hetki pienten lasten äitien keskustelua.
Näiden naisten mielestä vain oma tapa hoitaa lapset on oikea. Vietiin lapsi tarhaan tai hoidettiinpa sitä kotona, niin aina menee jonkun mielestä väärinpäin. Jos vapaaehtoista lapsettomuutta ei lasketa, niin pahin synti taitaa olla, jos ei itse imetä lapsiaan.
Sen sijaan, että naiset kannustaisivat muita naisia tekemään omat ratkaisunsa ja löytämään itselle sopivimman tavan yhdistää lapset ja työ, he keskittyvät tuomitsemaan toisiaan.
Onneksi omat teoriat osoittautuvat joskus myös vääriksi. Meidän Annikan ja Krissen kymmenkunta vuotta kestänyt ystävyys on nähnyt esimerkiksi lukuisia työelämän tilanteita, joissa on otettu toisen luotettavuudesta mittaa. Aina on naisten välistä solidaarisuutta riittänyt. Tätä ajatusmallia olemme tietoisesti pyrkineet laajentamaan myös muihin ystäviimme ja kollegoihimme. Ehkäpä kilistämme sille, kun seuraavan kerran tapaamme.
Krisse
Yksi syy siihen, miksi miehet ovat kautta aikojen menestyneet naisia paremmin työelämässä, on miesten taito luoda luottamuksellisia suhteita toistensa kanssa, ja kyky vetää tarpeen vaatiessa yhtä köyttä.
Naisilta nämä ominaisuudet tuntuvat hetkittäin puuttuvan kokonaan. Esimerkiksi itse olen työskennellyt aina pääsääntöisesti miesten kanssa, ja törmännyt sitä kautta tuttuihin sukupuolisidonnaisiin ongelmiin työelämässä. Kuitenkin pahin selkäänpuukottaja, jonka olen työelämässä tavannut, oli nainen, joka jaksoi aina kovasti räyhätä tasa-arvo-asioista ja muistuttaa tuosta erityisestä paikasta helvetissä, mutta viime kädessä teki katalimman tempun, minkä aikuisiällä olen aikuisten kesken joutunut kokemaan. Tervemenoa rouvalle vaan sinne helvetin erityisosastolle.
Yksittäistapauksista ei toki pidä vetää johtopäätöksiä, mutta kuunnelkaapa hetki pienten lasten äitien keskustelua.
Näiden naisten mielestä vain oma tapa hoitaa lapset on oikea. Vietiin lapsi tarhaan tai hoidettiinpa sitä kotona, niin aina menee jonkun mielestä väärinpäin. Jos vapaaehtoista lapsettomuutta ei lasketa, niin pahin synti taitaa olla, jos ei itse imetä lapsiaan.
Sen sijaan, että naiset kannustaisivat muita naisia tekemään omat ratkaisunsa ja löytämään itselle sopivimman tavan yhdistää lapset ja työ, he keskittyvät tuomitsemaan toisiaan.
Onneksi omat teoriat osoittautuvat joskus myös vääriksi. Meidän Annikan ja Krissen kymmenkunta vuotta kestänyt ystävyys on nähnyt esimerkiksi lukuisia työelämän tilanteita, joissa on otettu toisen luotettavuudesta mittaa. Aina on naisten välistä solidaarisuutta riittänyt. Tätä ajatusmallia olemme tietoisesti pyrkineet laajentamaan myös muihin ystäviimme ja kollegoihimme. Ehkäpä kilistämme sille, kun seuraavan kerran tapaamme.
Krisse
torstai 20. elokuuta 2009
Iloisia perhetapahtumia
Juuri tällä hetkellä eniten raivostuttaa aihe, josta kirjoitettavaa riittäisi keskimäärin muutaman viikon välein. Mutta koska tilitykset voisivat olla hieman puisevaa luettavaa, viittaan vain kertauksenomaisesti tähän.
Sitten itse asiaan.
Tuttavapiiri lisääntyy minkä ehtii, kuten olettaa saattaa, kun suurin osa tutuista on lisääntymisiässä.
Samalla kuulee monenlaisia tarinoita siitä, millaisin perustein perheenlisäykseen on päädytty. Yksi valitettavan yleinen esimerkki on tämä: Rouvalla kello tikittää, ja hän ilmoittaa miehelle, että nyt hankitaan lapsi. Mies ei välttämättä halua lasta, haluaa harkita asiaa tai odottaa vielä vuoden pari. Kuluu vähän aikaa, ja nainen ilmoittaa, että edessä on joko lapsi tai ero. Mies ajattelee, että lapsi on pienempi paha. Loput voidaan lukea tästä ja pienten lasten vanhempien avioerotilastoista.
Naisten vapaaehtoinen lapsettomuus on edelleen hämmästelyn aihe. Kukaan ei sen sijaan hämmästele sitä, että suuri osa miehistä ei itse asiassa halua lapsia.
Tämä on helppo päätellä ihan katsomalla ympärilleen. Erotilanteissa oikeus tuomitsee lapset lähes poikkeuksetta äidin luokse asumaan, ja miehille tämä on ihan ok. Miehelle riittää keskimäärin mainiosti se, että hän kiikuttaa lapset Linnanmäelle tai laskettelemaan joka toinen viikonloppu. Silloin tällöin joku miesaktivisti saattaa tästä käsittämättömän epätasa-arvoisesta oikeuskäytännöstä lehdessä narista, mutta jos kyseessä olisi miesten mielestä todellinen epäkohta, niin tilanne olisi kyllä ajat sitten miesten eduksi korjattu. On se miehiltä aina ennenkin maailmanhistoriassa onnistunut.
Krisse
Sitten itse asiaan.
Tuttavapiiri lisääntyy minkä ehtii, kuten olettaa saattaa, kun suurin osa tutuista on lisääntymisiässä.
Samalla kuulee monenlaisia tarinoita siitä, millaisin perustein perheenlisäykseen on päädytty. Yksi valitettavan yleinen esimerkki on tämä: Rouvalla kello tikittää, ja hän ilmoittaa miehelle, että nyt hankitaan lapsi. Mies ei välttämättä halua lasta, haluaa harkita asiaa tai odottaa vielä vuoden pari. Kuluu vähän aikaa, ja nainen ilmoittaa, että edessä on joko lapsi tai ero. Mies ajattelee, että lapsi on pienempi paha. Loput voidaan lukea tästä ja pienten lasten vanhempien avioerotilastoista.
Naisten vapaaehtoinen lapsettomuus on edelleen hämmästelyn aihe. Kukaan ei sen sijaan hämmästele sitä, että suuri osa miehistä ei itse asiassa halua lapsia.
Tämä on helppo päätellä ihan katsomalla ympärilleen. Erotilanteissa oikeus tuomitsee lapset lähes poikkeuksetta äidin luokse asumaan, ja miehille tämä on ihan ok. Miehelle riittää keskimäärin mainiosti se, että hän kiikuttaa lapset Linnanmäelle tai laskettelemaan joka toinen viikonloppu. Silloin tällöin joku miesaktivisti saattaa tästä käsittämättömän epätasa-arvoisesta oikeuskäytännöstä lehdessä narista, mutta jos kyseessä olisi miesten mielestä todellinen epäkohta, niin tilanne olisi kyllä ajat sitten miesten eduksi korjattu. On se miehiltä aina ennenkin maailmanhistoriassa onnistunut.
Krisse
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)