”Tänään klo 19 ikkunalaudalle kynttilä palamaan Naantalissa menehtyneiden nuorten muistoksi.”, piipitti tekstiviesti eilen kännykkään. Enpä laittanut.
On toki aina kaikin puolin ikävää, jos viisi nuorta ihmistä kuolee kotibileiden päätteeksi. Mutta rajansa kaikella. Aiheesta on toitottu joka tuutissa nyt loputtomiin, on perustettu kriisiryhmiä, pidetty muistojumalanpalveluksia ja järjestetty ylimääräisiä vanhempainiltoja.
Ihmiset kuolevat, eri syistä. Osa nuorena, osa vanhempana. Prosessi, millä osa näistä valikoituu yhteisen surun ja murheen kohteiksi, on kerrassaan mielenkiintoinen. Mikä helvetti saa ihmiset lähettelemään kynttilätekstiviestejä? Miksei yhtä hyvin muisteta sitten vaikka jokaikistä tulipalouhria vuoden aikana erikseen? Tai jos ikä on tässä ratkaiseva tekijä, niin miksei jokaista kuollutta vauvaa? Entäs perheväkivallan uhreina kuolleet naiset?
Viime vuonna muuten Espoossa kuoli tulipalossa viisi päihdeongelmaista ihmistä. Ei paljon muistomessuja ja kynttilätekstareita näkynyt. Veikkaisin myös, että uhrien ystäville ei juuri kriisiapua tarjottu.
Krisse
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämähän on eräänlainen ilmentymä kevytaktivismista, jota nykyaikana viljellään. On se niin helevetin helppoo painaa kännykästä "forward" tai klikata facebookissa hiirellä "Pelastakaa uralin pihlajat"-kannatusryhmää. En kylläkään tiedä, pitääkö uralin pihlajat pelastaa, eikä kyllä voisi vähempää kiinnostaa, mutta olen takuuvarma siitä, ettei myöskään tiedä suuri osa kyseiseen ryhmään liittyvistä (jos ko. fb-ryhmä olisi olemassa).
VastaaPoista"No kylläpä se juustovoileipä maistuukin nyt paljon paremmalta kun ollaan nähty vaivaa hyvän asian puolesta. Vetää ihan haikeaksi. Ai niin, pitikin lukasta se manolon uus kuvasto..."
-h