Lisääntyessä tyhmyys tiivistyy

Tunnen runsaasti erittäin täyspäisiä pienten lasten vanhempia. Mutta paljon myös niitä, joilla lisääntyminen tuntuu sumentaneen suhteellisuudentajun täysin.

Nämä ihmiset ovat juuri niitä, jotka esimerkiksi kirjelmöivät tästä Siwan mainoksesta.

Vanhemmat ovat suuttuneet ilmeisesti siitä, että mainos kannustaa lapsia syömään karkkia, tai vastustamaan vanhempiaan, en tiedä. Käsittääkseni päätösvalta tässä asiassa on kuitenkin vanhemmilla. Karkkimainoksiahan – ja kaikkea muuta vähemmän tervehenkistä mainontaa - lapset näkevät päivittäin kaikkialla.

Aivan yhtä perustellusti minä – ja monet muut - voisivat väittää, että olen ylipainoinen, koska mainokset mainostavat kaikkea epäterveellistä, minulla on iso luottokorttilasku, koska mainokset kannustavat ostamaan lentoja ja juon liikaa viiniä, koska viinimainos tulee aina katsomani ohjelman yhteydessä. Jostain syystä kukaan täyspäinen ihminen ei tällaisesta ryhdy kitisemään. Toisin kuin höyrähtäneet vanhemmat.

Krisse

P.S. Ihmettelen myös, kuinka pienten lasten vanhemmilla, jotka tuntuvat olevan hyvin uupuneita työnteon, lastenhoidon ja muun rallin keskellä, on ylipäänsä aikaa jatkuvasti tarinoida niin Suomen Lähikaupalle kuin esimerkiksi Vauva- ja muiden lehtien keskustelupalstoille. Kertokaapa, niin otan ajanhallinnasta oppia.

Kateus, tuo suomalainen voimavara

HS:n Nyt-liitteessä on aloittanut uusi kolumnistin Valtteri Väkevä, jonka ensimmäinen hengentuote ilmestyi viime perjantaina. Aluksi vilkaisin, että tässä lienee kyseessä onnistunut ironia. Sitten luin uudestaan, ja tarkemmalla katsomisella en löytänyt ironiaa lainkaan.

Herra paheksuu nuoria kasvuyrittäjiä ilmeisesti aivan tosissaan muun muassa seuraavasti : ”Siinä missä heidän edeltäjänsä valtasivat Vanhan ja Lepakon, nämä kävelevät vapaaehtoisesti heille osoitettuun otaniemeläiseen saippuavarastoon ja ryhtyvät yrittäjiksi. -- Kaiken kukkuraksi he ovat ottaneet idolikseen Peter Vesterbackan. Miehen, jonka radikaalein piirre on se, että hän pukeutuu vielä 43-vuotiaana huppariin.” Lukekaa itse lisää täältä.

Haluaisin kuulla, mitä paheksuttavaa kasvuyrittäjyydessä toimittajan mielestä on. Sekö, että ollaan optimisteja, innokkaita ja ennakkoluulottomia? Onko työnteko jotenkin paheksuttavampaa kuin vaikkapa kännissä riehuminen? Vai onko kyse sittenkin siitä pahimmasta mahdollisesta skenaariosta, että tämä saattaisi kyseisille ihmisille tuottaa ehkä henkilökohtaista taloudellista menestystä?

Olisikohan Valtterin kannattanut harkita elämässään jotain muuta suuntautumisvaihtoehtoa kuin punaviininhuuruinen kulttuuriala, niin ei tarvisi nyt kateellisena kitistä. Onnittelut vaan Vesterbackalle, joka tässä ilmapiirissä loi Angry Birdsin.

Krisse

Vauvamenoja, niinpä niin

Tapahtui Annikalla tänään töissä. Potentiaalinen alihankkija firma X ehdotti palaveria, jossa esittelevät palvelutarjontaansa.

Tavoistaan poiketen Annika ilmoitti, että saavat tulla ja sopiiko päivämäärä se ja se ja siihen ja siihen aikaan. Palveluksiaan tarjoava firma X kuittasi meilin samoin tein ja ilmoitti että aika sopii.

Puolen tunnin kuluttua tämä firma X:n edustaja tiedusteli, voisimmeko hieman myöhäistää palaveria, koska toisella palaveriin osallistuvalla kaverilla heiltä on "vauvamenoja".

Teki mieli vastata saman tien, että unohtakaa koko juttu. Miksi lapselliset ihmiset kuvittelevat, että koko maailma pyörii lapsien ympärillä? Minua ei yritykseni edustajana kiinnosta tippaakaan ostaa yhtään mitään firmalta, missä aikatauluja ei osata sovittaa sen mukaan, mikä liiketoiminnalle on tärkeää. Jos yritykseni ostama palvelu on myöhässä, vielä vähemmän minulta liikenee ymmärrystä kuullessani, että syynä ovat vauvamenot.

Kaikkein eniten ihmettelen kuitenkin sitä, ettei myyvillä ihmisillä riitä sen verran pelisilmää, että olisivat tässä kohtaa päästäneet suustaan pienen valkoisen valheen. Esimerkiksi pahoitelleet sitä, että olivat vahingossa sopineet päälle toisen asiakaspalaverin.

Aina kannattaa yrittää

Viime viikolla Facebookiin saapui henkilökohtaiseen postilaatikkooni viesti.

Tuntematon mies ilmoitti, että olisi tarjolla Honda Valkyrien kyytiä. Ja jos ei pyhänä onnaa, niin sitten leffa ja päivällinenkin kuulemma kävisi.

Onko kyseinen herra hullu, pilvessä, tyhmä vai kenties kaikkia näitä?

Miksi hän olettaa sekuntiakaan että joku hänelle tuntematon nainen tarttuisi tällaiseen viestiin ja riemusta kiljuen lähtisi treffeille?

Ettei vaan taas olisi kyse siitä maailman ehtymättömimmästä luonnonvarasta miehisestä itsetunnosta. Aina kannattaa yrittää ja tyhjän saa pyytämättäkin.

Itse olen eri mieltä. Jos tilannetaju pettää noin pahasti, aina ei kannata edes yrittää.


Annika

Köyhyys on ikävää katseltavaa

Asukkaat haluavat häätää Kallion leipäjonon, uutisoivat pääkaupunkiseudun lehdet eilen. Sinänsä ei kovin yllättävä uutinen. Kallion neliöhinnat ovat nousseet viime vuosina niin paljon, että nimby-ilmiö oli odotettavissa.

Syyksi häätöön ilmoitetaan tietysti järjestyshäiriöt. Ja vitut. Totuus on oikeasti se, että jono on ikävää katseltavaa. Paitsi että sieltä löytyvät ne ikävät perusjuopot, suurin osa väestä näyttää työttömiltä, yksinäisiltä ja syrjäytyneiltä. Eikä erityisen hyvin syöneiltä. Jonossa on myös äitejä pienten lasten kanssa. Perin ikävää nähtävää.

Yhteiskunnan kannalta rakentavampaa olisikin, jos jono pakkosiirrettäisiin Itä-Helsingin perukoiden sijasta esimerkiksi Ullanlinnaan tai johonkin hyväosaiseen espoolaislähiöön. Kun äitejä ja lapsia ruokajonossa pitäisi katsella joka viikko, voisi hyväosaisempi kansanosa joutua pohtimaan, olisiko kestävin ratkaisu sittenkin auttaa näitä ihmisiä.

Mutta tämä on toki vain haaveilua, kuten eilinen uutisointikin osoitti. Todellisuudessa jono siirretään pian jonnekin seuraavan sopivan lähiön perukoille, sitä myöten kun kaupungin latteraja siirtyy.

Krisse

Ison talon edut

Työpaikkailmoituksista tuttu termi ison talon edut pitää useimpien selitysten mukaan sisällään seuraavanlaisia kliseitä: hyvät ura- ja etenemismahdollisuudet, monipuoliset koulutusmahdollisuudet ja mahdollisuus hakea yrityksen sisäisiä paikkoja ensimmäisenä. Useilla ”isoilla taloilla” on myös muuta kivaa; mahdollisuus osallistua kieli- yms kursseille, liikuntaetuja ja kenties pari mökkikylääkin, josta henkilökunta voi vuokrata halutessaan möksän.

Henkilökohtaisesti uskon, että edellä mainittuja asioita tarjoaa aika moni pienempikin yritys, jos asiat ovat jotakuinkin mallillaan. Siksi katsonkin aiheelliseksi nyt korjata hieman tulkintaa ison talon eduista.

Oman kokemukseni mukaan ison talon edut tarkoittaa sitä, että yksittäistä työntekijää ei kukaan kyttää. Jos työnkuva sallii, voi päivässä pitää yhden jos toisenkin pidemmän kahvitauon, vaihtaa kuulumisia työkaverin kanssa vaikka tunnin ajan, lähteä töistä hyvin ajoissa ja pitää etäpäiviä silloin kun huvittaa. Aivan oma lukunsa ovat juhlapyhät: erilaisina aatonaatonaattoina talo on jo alkuiltapäivästä kuin atomipommin jäljiltä.

Tätä ison talon edut -teoriaa tukee taannoinen välikohtaus työpaikkani hississä. Herra IsoPomo kiukutteli olevansa taas myöhässä menossa hakemaan lastaan tarhasta.

”Helvetti, kun täältä ei pääse ikinä ajoissa”, puuskahti iso mies ääneen.

Kello oli puoli viisi iltapäivällä.

Annika

Säälittää

Seurasin eilen naapureiden jääkiekkoiltaa. Reilu parikymppisten nuorten miesten lauma jännitti peliä HIFK-paidoissaan.

Kun peli ratkesi, miehet huusivat, tuulettivat ja halailivat toisiaan, moikkailivat meitä vastapäisellä parvekkeella ja kertoivat tämän olevan heidän elämänsä hienoimman päivän. Riemu oli ylimmillään.

Itseäni alkoivat kuitenkin miehet vähän säälittämään. On aika surullista, että miesten sosiaalinen normisto sallii halailla muita miehiä vain silloin kerran kymmenessä vuodessa, kun oma suosikkijoukkue voittaa mestaruuden. Jos ei ole helppoa naisilla, niin ei ole kyllä miehilläkään.

Krisse