Viime viikon Me Naiset tarjosi mainion reportaasin muusikko Ville Pusan ja vaimonsa Riikan häistä. Haastattelussa Pusa hehkutti, ettei ”tämän enempää voi rakastaa, se on psyykkisesti ja fyysisesti mahdotonta.” Lisää siirappia tarjosi jutun loppu, jossa herra kertoi ”kaikkien aurinkojen ja kuiden ja tähtien törmänneen kun he vaimonsa kanssa tapasivat”
Jutun ehdoton helmi oli kuitenkin Pusan toive, ettei edellisen vaimon kuolemasta enää puhuttaisi. ”Tottakai tapaus oli traaginen. Mutta parisuhteemme ei voinut niin hyvin kun on annettu ymmärtää.”
Kyllä Pusa on todellinen onnenpoika. Exäkin ymmärsi poistua kuviosta lopullisesti siinä vaiheessa, kun parisuhde ei enää sujunut.
Annika
maanantai 20. joulukuuta 2010
torstai 9. joulukuuta 2010
Sivistysvaltion ihmeitä
Suomen valtionkirkon ongelmia voi joissain tilanteissa jollain tavalla ymmärtää, vaikkei hyväksyä voikaan. Jos kirkko on kaksi tuhatta vuotta vihkinyt vain miehiä ja naisia keskenään, on ymmärrettävää, että konservatiivisiipi taistelee vastaan, kun homoille aiotaan antaa ihmisoikeudet. Ja naispappeuden vastustamisessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä: maailma on kautta aikojen ollut täynnä miehiä, jotka ovat sitä mieltä, että naiset on syytä vaientaa jonnekin hellan, lasten ja nyrkin välimaastoon.
Mutta tänään tuli taas vastaan aihe, jota on mahdotonta ymmärtää. ”Rippisalaisuus taipuu lapsen etuun pedofiliatapauksissa”, otsikoi HS. Toisin kuin tähän saakka, ”lapsen suojelu on tästä lähin ensisijainen myös rippitilanteissa”, Kirkon tiedotuskeskus kertoo.
Miten on mahdollista, että tällaisesta aiheesta keskustellaan vasta vuonna 2010? Kuinka länsimaisessa sivistysvaltiossa voi olla mahdollista, että papit ovat tähän saakka saaneet rauhassa suojella pedofiileja ja antaa näiden jatkaa lasten raiskaamista? Miksi yksikään pappi ei ole nostanut tätä aihetta aiemmin julkisuuteen?
Puhumattakaan tietysti siitä kysymyksestä, kuinka monta lasten hyväksikäyttötapausta on kirkon suojissa sattunut, ja aiotaanko näitä edes koskaan mitenkään selvittää.
Vaan eipä katumusta teeskentelevillä ja synninpäästöä kaipaavilla pedofiileilla ole hätää edelleenkään, sen kun vaihtavat kirkkokuntaa. ”Ortodoksikirkko ei muuta rippisalaisuuskäytäntöään”, lohduttaa arkkipiispa Leo.
Krisse
Mutta tänään tuli taas vastaan aihe, jota on mahdotonta ymmärtää. ”Rippisalaisuus taipuu lapsen etuun pedofiliatapauksissa”, otsikoi HS. Toisin kuin tähän saakka, ”lapsen suojelu on tästä lähin ensisijainen myös rippitilanteissa”, Kirkon tiedotuskeskus kertoo.
Miten on mahdollista, että tällaisesta aiheesta keskustellaan vasta vuonna 2010? Kuinka länsimaisessa sivistysvaltiossa voi olla mahdollista, että papit ovat tähän saakka saaneet rauhassa suojella pedofiileja ja antaa näiden jatkaa lasten raiskaamista? Miksi yksikään pappi ei ole nostanut tätä aihetta aiemmin julkisuuteen?
Puhumattakaan tietysti siitä kysymyksestä, kuinka monta lasten hyväksikäyttötapausta on kirkon suojissa sattunut, ja aiotaanko näitä edes koskaan mitenkään selvittää.
Vaan eipä katumusta teeskentelevillä ja synninpäästöä kaipaavilla pedofiileilla ole hätää edelleenkään, sen kun vaihtavat kirkkokuntaa. ”Ortodoksikirkko ei muuta rippisalaisuuskäytäntöään”, lohduttaa arkkipiispa Leo.
Krisse
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)