torstai 16. syyskuuta 2010

Rekrytointitesti, vastuunpakoilun kuninkuuslaji

Siirryin äskettäin uuteen työpaikkaan. Prosessi meni kuten se usein menee: hakemus menee ja tervetuloa työhaastatteluun. Haastattelu menee hyvin ja seuraa toinen ja kolmaskin. Tavataan johtoporrasta, tulevia alaisia ja muita sidosryhmiä. Jauhetaan ummet ja lammet osaamisesta ja luonteenpiirteistä, soitetaan suosittelijoille ja huumetestataan.

Perussettiä niin sanotusti. Mutta sitten jälleen kerran koitti hetki, että kutsu kävi psykologisiin testeihin. Siellä sitten istuttiin tuntitolkulla testeissä, mietittiin mikä adjektiivi kuvaisi juuri minun luonnettani, jatkettiin kolmionmallisia kuvioita kolmioilla ja numerosarjoja numeroilla. Kaiken kliimaksi oli se, kun ulkopuolisen tarkkailijan johdolla istuttiin muutaman tuntemattoman miekkosen kanssa samassa huoneessa ja meille annettiin hassunhauska tehtävä: miten pääsisitte pois autiolta saarelta, olkaa hyvä ja keskustelkaa.

Rekrytointitestibisneksen keksineen henkilön täytyy olla todellinen nero. En voi keksiä testeille mitään muuta perusteltua käyttöä kuin sen, että vastuu väärästä rekrytoinnista saadaan sysättyä jonkun toisen harteille, ja siitähän kuka tahansa on valmis maksamaan mitä tahansa.

Annika

tiistai 24. elokuuta 2010

Hieno mies

On vaihteeksi aika jakaa kiitoksia. Ihailen kovasti niitä harvoja poliitikkoja, jotka uskaltavat laittaa itsensä likoon ja ottaa pontevasti kantaa vähemmistöjen puolesta, vaikka pelkästään omassa puolueessa iso osa kannattajista olisi eri linjoilla. Yksi tällainen on tänä vuonna löytynyt: kyseessä on, hyvin eriskummallista kyllä, kokoomuslainen mies.

Alexander Stubb ryhdistäytyi ensin viime keväänä ottamalla voimakkaasti kantaa maahanmuuttajiin kohdistuvaa rasismia vastaan. Stubbin mukaan maahanmuuttokeskustelu ”on liian yksipuolista. Siinä haiskahtaa rasismi, siinä haiskahtaa nationalismi, populismi ja ksenofobia (muukalaisviha). Se on hyvin vastenmielistä.” Stubb toteaa myös, että ”Turvapaikan antaminen on oikeudenmukaista ja humaania, pakolaisten auttaminen on eettisesti oikein. Työperäinen maahanmuutto on Suomelle loistava voimavara.” ja että "Aika pahasti menevät puurot ja vellit sekaisin, kun usein yhdistetään turvapaikanhakijat suoraan sosiaaliturvan väärinkäytöksiin. Se on pölhöpopulismia." Juuri näin.

Tämän jälkeen Stubb toimi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -tapahtuman suojelijana. Hän vaati sukupuolineutraalia avioliittoa ja täyttä adoptio-oikeutta homopareille. "On aivan käsittämätöntä, etteivät kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä voi adoptoida lasta vain seksuaalisen suuntautumisensa takia", Stubb totesi tapahtuman avajaisissa.

Ihmisoikeus- ja tasa-arvokannanottojen lisäksi kyseessä on erinomaisen edustava, osaava ja kielitaitoinen ihminen. Kontrasti edeltäjäänsä Ilkka ”Tekstiviesti” Kanervaan ei voisi enää suurempi olla. Ainoa, mikä minua estää Stubbia vaaleissa äänestämästä, on epäilyttävä puoluekanta.

Jos ihmiset ottaisivat Stubbista edes hieman oppia, maailma olisi merkittävästi parempi paikka. Kiitos Alex.

Krisse

Miehekästä vastuunkantoa

Kesä on sensaatiojournalismin kulta-aikaa. Joka päivä saa lukea lehdestä, miten moni kuoli ulosajossa ja kuinka moni puolestaan hukkui.

Onnettomuudet ovat luku sinänsä, mutta tänään kuulin tragediasta joka veti todella hiljaiseksi. Tuttavaperheen mies oli jättänyt vaimonsa, joka oli kuudennella kuulla raskaana. Syynä oli ilmeisesti suhde toiseen naiseen.

Vauva oli täysin suunniteltu ja toivottu, joten nyt ei voi muuta sanoa kuin wtf. Jos herraa perheenlisäys ahdisti, olisiko tästä kannattanut vaikkapa jonkun kanssa keskustella? Ja jos ei parisuhteen osalta mikään vastuullinen toiminta kiinnostanutkaan, niin eikö edes oman lapsen hyvinvointi ollut niin tärkeä asia, että mies olisi kaksi kertaa miettinyt, ennen kuin hyppää suhteeseen toisen kanssa?

Viimeisillään raskaana olevan vaimon jättäminen on teko, jonka seuraukset ja syyllisyyden kantaa loppuikänsä, eikä pelkästään jättäjä vaan koko hänen lähipiirinsä, ennen kaikkea lapsi. Koko loppuelämänsä herralta tullaan kysymään miksi. Oli kysyjä sitten oma lapsi tai kenties uusi puoliso, on vain syytä toivoa, että vastaus on valmiina.

Annika

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Tekikö mieli?

Joukko nuoria miehiä iski Helsinki Pride -kulkueeseen kyynelkaasulla ja pippurisumutteella. Nuorin kaasupilveen joutunut oli 11 kuukautta vanha vauva.

Homofobia on toki ikivanha juttu, mutta mikä ihme miehiä pelottaa homoissa vielä edelleen 2000-luvulla? Mieleen tulevat väkisinkin Freudin ajatukset siitä, että homofobinen ihminen torjuu pelolla ja vihalla omia homoseksuaalisia tunteitaan.

Niinkö kovasti teki näilläkin kulkueeseen hyökänneillä pojilla miestä mieli, ettei ollut väliksi, vaikka uhreiksi joutuivat pienet vauvatkin?

Krisse

sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Hyvät Jussit

Keskikesän odotetuin juhla koitti jälleen, ja mikä parasta, media sai aineistoa enemmän kuin tarpeeksi. Tilastot kaunistuivat kuolonuhreilla, joita tänä vuonna oli enemmän kuin kymmeneen vuoteen.

MTV3:n uutiset tiesivät raportoida juhannuksen tapahtumista muun muassa sen, että "mies kuoli jäätyään kuljettamansa mönkijän alle" ja että Somerolla ”mies kuoli jäätyään auton alle istuttuaan tiellä". Kaiken huippu oli se pistoolisankari, joka oli ampunut itseään vahingossa päähän.

Hiljaiseksi vetää. Mikä helvetti suomalaisia miehiä vaivaa? Joskus herää kysymys, onko kuolinsyynä sittenkään alkoholi, vaan ihan vain tyhmyys?

Tilastot ovat tilastoja, mutta tragediat ovat aina henkilökohtaisia. Olen iloinen siitä, etten ole lähiomainen yhdessäkään em. tapahtumassa ja joudu pohtimaan kuolinsyykysymystä yhtään sen tarkemmin.


Annika

maanantai 10. toukokuuta 2010

Suutari pysyköön lestissään

Erittäin lahjakas elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki otti eilisessä Hesarissa kantaa ydinvoimaa vastaan. Kaurismäki sanoo lehdessä: ”Uuden helvetinkoneen rakentamisen sijasta voisimme sammuttaa kauppakeskusten valot sunnuntaisin, ja näin riittävä säästö olisi saavutettu.”

Kaurismäkeä, kuten montaa muutakin ydinvoiman vastustajaa leimaa sama ongelma: näillä ihmisillä ei ole minkäänlaista ymmärrystä siitä, miten paljon energiaa voidaan eri energiamuodoilla tuottaa, ja miten paljon mikäkin taho tässä maassa energiaa kuluttaa. Suosittelen lämpimästi vaikkapa tunnin pikakurssia suomalaisen energiantuotannon ja -kulutuksen nykytilaan. Sen jälkeen voidaan aloittaa rakentava keskustelu siitä, löytyykö ratkaisu energiakysymyksiin kauppakeskuksesta vai kenties jostain muualta.

Mutta niin kauan kun Kaurismäen ymmärrys suomalaisesta energiankulutuksesta on eilisen mielipidekirjoituksen tasolla, herran kannattaisi keskittyä elokuvien tekemiseen, ja unohtaa energiapoliittiset kannanotot.

Krisse

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Myötätuntoa Madeleinelle

Palaan jälleen aiheeseen Madeleinen ero. Kyseinen kuninkaallisen tason välirikko on varmistanut iltapäivälehtien myynnin koko alkuviikon. Taustojen tonkimisen ohella uutisoinnissa ei ole unohdettu myötätuntoa surevaa prinsessaa kohtaan. Ilta-Sanomat keräsi lukijoiltaan ihan lohdutusvinkkejä, ja Facebookiin ilmestyi ryhmä "Itse en olisi pettänyt Madeleinea."

Pohjat veti kuitenkin Iltalehti. Toimittaja Joonas Nordman katsoo prinsessan eron yltävän näkökulmakirjoituksen arvoiseksi. Nordman kirjoittaa:

"Murtuneelle Madeleinelle haluaisin sanoa, että täältä Suomen metsistä löytyisi uusi, paljon mukavampi Jo(o)nas. Minä lupaan, että vaikeinakin aikoina vain sulkisin silmäni ja palauttaisin mieleeni Nobel-gaalassa sinusta otetun kuvan, jossa rintavarustuksesi on tarjoiltu erinomaisen runsaasti."

Huh huh. Toivottavasti tällä kotimaan Joonaksella ei ole puolisoa. Tai siskoa. Tai tytärtä. Tai ylipäätään yhtään naispuoleista ystävää. Nyt meinaan todella hävettäisi.


Annika